Questions? Feedback? powered by Olark live chat software

Nuori tarvitsee oikeaa tukea, oikeaan aikaan

9.4.2014

”Pojat on poikia”, ”kovat kundit eivät tanssi”, ”kestä se kuin mies” Näitä sanontojahan riittää ja niihin törmää yhä edelleen silloin tällöin. Miehisyyttä tai naiseutta sekä tyttönä tai poikana olemista on haluttu perinteisesti tarkastella näistä stereotyyppisistä lähtökohdista ja korostaa sukupuolittuneita roolijakoja erilaisissa yhteyksissä. Nuorisotyö sen paremmin kuin koulutyökään ei ole säästynyt tältä. Väitän, että poikien pahoja tekemisiä on katsottu tyttöjä helpommin läpi sormien ja sallittu samalla tietynlainen toimintamalli suhteessa tyttöihin. Nykyään me alan ammattilaisetkin kykenemme kuitenkin jo suhteellisen helposti havaitsemaan itsessämme näitä kaavamaisia asenteita ja tapoja. Sitä kautta on puolestaan mahdollista tunnistaa aiempaa paremmin yksilöiden erilaisuutta sekä tukea ja vahvistaa nuoren kasvua juuri sellaiseksi persoonaksi, jollaisena hän kokee luontevaksi tätä elonpolkua taivaltaa. Poikien talolla on tässä suhteessa merkittävä rooli ja se tuo toiminnallaan suurta lisäarvoa poikien ja nuorten miesten parissa tehtävään tärkeään työhön.

Kasvatus- ja ohjaustehtävissä työskentelevistä suurin osa on naisia ja me miehet olemme tietyllä tavalla eräänlaisia kummajaisia tai vähintäänkin marginaalista vähemmistöä. Tämähän johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että me miehet olemme perinteisesti hakeutuneet niin sanottuihin miesten töihin eli kouluttautumaan aloille, jotka valmistavat miesten hoitamiin tehtäviin ja pitäneet siten yllä sukupuolittunutta jakoa myös työmarkkinoilla. Tällä jaolla voidaan nähdä olevan laajempaakin vaikutusta lasten ja nuorten kasvatukseen tai siis ainakin ammattilaisten hoitamaan kasvatukseen. Vaikutukset lähtevät jo päivähoidosta, esi- ja alkuopetuksesta sekä omalle tontille kuuluvasta aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Naiset hoitavat lapsia, muutamaa uraa uurtavaa työtä tekevää miestyöntekijää lukuunottamatta, ja välittävät niin lapsille kuin vanhemmille tietynlaista sukupuolijakautunutta kuvaa lasten kasvatuksesta ja hoidosta. Nykyään ei ehkä enää niinkään sitä, että se olisi pelkästään naisten toimintaympäristö, sillä katseet ovat kääntyneet jo isienkin suuntaan ja hyvä niin. Kyllähän isät ovat tärkeitä aikuisia lastensa arjessa siinä missä äiditkin. Samalla isät ovat rohkaistuneet heittäytymään sellaisiinkin lasta koskeviin keskusteluihin, jotka on perinteisesti koettu naisten jutuiksi. Enää ei siis tarvitse pelätä leimautuvansa pehmoisäksi, jos on aidosti kiinnostunut lastensa tekemisistä tai hyvinvoinnista. Miesten ääni on tullut paremmin kuuluviin. Olemme siis oikealla tiellä!

Nuorisotyön keskiössä on lasten ja nuorten liittäminen yhteiskunnan ja oman lähiyhteisönsä jäseniksi sekä tukea ja ohjata niitä joilla on ongelmia sen toteutumisessa. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tapahtuvalla ohjauksella ja tuella voidaan hyvin merkittävästi vähentää myöhempää tarvetta ongelmallisten tilanteiden korjaamiseksi. Nuorisotyössä on tällä hetkellä hyvin mediaseksikästä puhua esimerkiksi nuorisotakuun edistämiseksi ja toteuttamiseksi tehtävästä työstä. Onhan se merkittävää ja yhteiskunnallisesti hyvin välttämätöntäkin työtä näinä päivinä, sitä ei voi kiistää. Siihen kohdistuvat satsaukset eivät voi eivätkä saa olla kuitenkaan viemässä toimintaedellytyksiä sieltä, missä niitä erityisesti tarvitaan. Toisaalta myös pienten lasten ja lapsiperheiden palveluiden tarve on koko ajan kasvanut. Näiden ryhmien väliin jäävät ne nuoret, joiden asioiden puolesta puhujia tuntuu olevan aina liian vähän. Kuitenkin juuri tuossa ikävaiheessa nuori rakentaa, joskus hieman kipuillenkin, omaa identiteettiään ja tarvitsee silloin sitä Aslakinkin mainitsemaa apua hankalissa hetkissä. Onko meidän aina odotettava niin pitkään, että nuori aikuinen muuttaa pois kotoaan mahdollisesti toiselle paikkakunnalle ja sitten tukiverkoston puuttuessa tarvitsee tukea erilaisten palveluiden muodossa? Voisiko nuorta auttaa jo ennen tätä oppimaan sellaisia taitoja, hankkimaan sellaista tietoa ja ennen kaikkea luottamaan niin paljon itseensä, että kykenee omatoimisesti muuttuvissa elämäntilanteissakin hoitamaan asioitaan? Nuoren siis kuuluu ehdottomasti saada tukea, mutta missä vaiheessa ja muodossa, onkin jo toinen juttu.

Meillä nuorisotaloillakin on puhuttu paljon viime aikoina lasten ja nuorten digitaalisesta pelaamisesta. Sehän on ilmiönä jo melko vanha, mutta muuttanut aika merkittävästi muotoaan viime vuosina. Yksinpelaamisen kulttuuri alkaa olla pikkuhiljaa ohi ja pelaamisen ympärille muodostetaan kasvavalla tahdilla monenlaisia sosiaalisia ympäristöjä, virtuaalisia ja todellisia. Tämä voidaan tietysti asiaan perehtymättömien taholta kieltää, kuten Aslak kirjoitti, mikä ei ole minunkaan mielestä ollenkaan toimiva lähestymistapa. Digipeleistä on tullut yksi merkittävä nuorisokulttuurinen yhteenkuuluvuuden ja -liittymisen muoto, kuten aikoinaan rock musiikista, jolla nuoret ja miksei hieman varttuneemmatkin alkoivat ilmaista itseään ja pitää sen parissa hauskaa keskenään. Niinhän rokkikin miellettiin aikoinaan turmiolliseksi, kunnes se saavutti sen aseman mikä sillä nykyään on. Kuten pelaamisen, myös raskaamman musiikin ympärille, on syntynyt ilmiöitä, jotka eivät sovi herkimmille. Aikuisten, ei siis pelkästään vanhempien, tehtävänä on suojella lapsia haitalliselta sisällöltä liittyipä se sitten mihin tahansa kulttuuriseen genreen. Ajankäytöllisesti ymmärrän hyvin, että se mikä kiinnostaa, voi helposti täyttää kaiken vapaa-ajan ja enemmänkin. Olisihan ihme, jos pelaaminen muodostaisi tässä suhteessa poikkeuksen. Silloin kun pelaamisesta tulee nuorelle itselleen tai hänen lähipiirilleen ongelma, tulisi siihen saada apua ja tukea siinä missä mihin tahansa muuhunkin ihmisen elämää hankaloittavaan asiaan. Kaikkia nuorten parissa toimivia ammattilaisia tarvitaan tässä tärkeässä tehtävässä osaamisensa mukaisesti.

Nähdäkseni meille ei ole millään tavalla muodostumassa mitään digipelaamista ylikorostavaa kulttuuria. Varmaa on kuitenkin, että siitä on tullut pysyvästi yksi toimintamuoto muiden aktiviteettien joukossa, josta osa sukupuolesta riippumatta kiinnostuu muita enemmän, mutta suurin osa valitsee kiinnostuksensa kohteen vapaasti tästäkin eteenpäin sangen monimuotoisesta harrastusten ja nuorisokulttuurisen tarjonnan joukosta. Kaikkien näiden valintojen toivon edistävän lapsen ja nuoren kehittymistä omaksi itsekseen turvallisesti ja aina tarvittaessa välittävien aikuisten tuella.

Kirjoittaja Teemu Vähä, johtava nuorisotyöntekijä, Oulun kaupungin nuorisopalvelut

Kommentit