Kuukausi: syyskuu 2014

Olen työskennellyt 15 vuoden ajan erilaisissa ongelmissa olevien poikien kanssa. Olen tehnyt työtä aggressiivisesti käyttäytyvien poikien yksikössä, koittanut auttaa vaikeasta huumekoukusta vieroittautuvia nuoria uusien elämänsuuntien löytämisessä, olen hoitanut psyykkisesti oireilevia nuoria sekä nuoria joiden elämänhallintataidot ovat hukassa tai kotiolot kasvua ja kehitystä vaarantavia.

Nyt lastensuojelun sosiaalityöntekijän kriittisessäkin roolissa olen katsonut yhteiskunnallisen kehityksen ja sen auttamisverkon muutoksia osin huolestuneena. Yksilön vastuu omasta tilanteestaan on viime vuosina kasvanut ja päättäjät ovat ronskimmin käyneet keskustelua siitä kuinka paljon yksilölle voidaan viime kädessä antaa vastuuta valinnoistaan. Yhteiskunnassa ollaan siirtymässä yhä enemmän yksilön omaa vastuullisuutta korostavaan suuntaan. Onko huono-osaisuus ja syrjäytymisuhka itse aiheutettua? Ja kuinka paljon yhteiskunnan vastuulla on auttaa turvaverkkojen läpi pudonneita? Mihin palveluihin verorahat riittävät ja mitkä palvelut kuuluvat kunnan järjestettäviksi ja ennen kaikkea missä laajuudessa ne palvelut lopulta kunnassa järjestetään ja kuinka niihin asiakkaat todellisesti pääsevät? Ratkaistavia kysymyksiä on monia. Eräs ulkomaalaistaustainen asiakkaani totesi hienosti viime viikolla: ”Suomessa on aivan uskomaton sosiaalipalvelusysteemi. Hädässä olevia ihmisiä todella autetaan monin eri keinoin ja yhteiskunnan varoin.” Varmaa on, että tässä taloustilanteessa uusia palveluita on vaikea saada lisää, sen sijaan entisistäkin supistetaan. Talouskriisi on koetellut myös Oulun kaupunkia, eikä ainakaan ensi vuosi näytä tuovan siihen vielä helpotusta. Oulussa on myös muihin Suomen samankokoisiin kaupunkeihin verrattuna suuremmat sosiaali- ja terveysmenot. Tässä yhtälössä järjestöjen ja yhdistysten rooli täydentävinä palveluntuottajina helposti korostuu. Ne saavat yhä enemmän vastuuta palveluiden paikkaamisesta ja tulevaisuuden riskinä voi olla, että peruspalvelut kattavat nimensä mukaisesti vain hyvin pelkistetyt palvelumuodot. Tästä esimerkkinä jo nyt voidaan nähdä Oulussa lastensuojeluasiakkuuteen pääsyn vaikeus ilman selkeästi olevia vakavia ongelmia. Lastensuojelun asiakaskunta on muuttunut entistä haastavammaksi. Pelkkä nuoren syrjäytymisuhka ei riitä asiakkuuteen ja lastensuojelun keinot puuttua esimerkiksi koulupoissaoloihin ovat rajalliset ilman vakavampia ongelmia. Loppujen lopuksi lastensuojelun avohuolto on vapaaehtoista, jos pakkotoimenpiteiden kriteerit eivät täyty. Nuoret tuntevat oikeutensa yhä paremmin ja lastenkotien ovet eivät ole enää lukitut.

Meillä Oulussa palvelut koetaan usein hyvin pirstaloituneina eikä yhdestä talosta saa apua kuin yhteen asiaan. On niin sanotusti oikean ja vasemman käden lääkäriä. Myös lastensuojelun laaja kenttä ihmetyttää asiakkaita. Auttamisverkoston viidakosta löytyy ehkäisevää lastensuojelua, lastensuojelutarpeen selvitystiimiä, pohjoisen ja eteläisen alueen avohuollon lastensuojeluasemaa, perhehoidon tiimiä, lastenvalvojaa, perheoikeudellista yksikköä jne. Vaikka palveluissa ja tehtävässä sosiaalikentän työssä on paljon hyvää, on kehittämiskohteita kuitenkin helppo nähdä. Palveluita olisi hyvä organisoida uudelleen toimivammiksi ja ennen kaikkea asiakaslähtöisimmiksi. Toivottavasti suunnitteilla olevat kaupungin uudet hyvinvointikeskukset tuovat kaipaamiani vastauksia pohtimiini kysymyksiin.

Auttamisverkoston usein pirstaleisillakin poluilla Poikien Talo on hieno turvasaareke. Parhaimmillaan Poikien Talo täydentää palveluverkostoa olemalla ennaltaehkäisevä toimija lastensuojelun korjaavan työotteen rinnalla. Myös juuri miehille suunnattujen palveluiden esiin nostaminen ja kehittäminen ovat tärkeitä. Poikien Talosta saa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa sekä apua itselle sopivien palveluiden löytämisessä. Keskeistä elämänhallintaa on kyky etsiä ja löytää juuri itselle oikeat palvelut. Kun ihminen on kriisissä, masentunut tai lamaantunut liian suureksi käyneen arkikuorman edessä on avun hakeminen ja löytäminen itse usein vaikeaa. Poikien Talosta löytyy sitä helläkätistä tuuppausta ja tukea, kunhan vain nuori sinne asti jaksaa taivaltaa. Kotiinhan on liian helppo jäädä, koska sinne yhteiskunnan palvelut harvoin enää yltävät. Lastensuojelu on harvoja kotikäyntejä tekeviä erityispalveluita. Esimerkiksi työvoimatoimistossa suositaan nykyään sähköisiä palveluita perinteisen asiakasvastaanoton sijaan. Valitettavasti lastensuojelussakin näkyy yleinen yhteiskunnallinen juridisoitumiskehitys, jonka seurauksena sosiaalityöntekijän työajasta menee valtaosa paperisotaan ja päätöksentekotyöhön, niin sanottuun byrokratiatyöskentelyyn. Siksi tarvitaan Poikien Talojen kaltaisia paikkoja, joissa työntekijöillä on aikaa kohdata ja kuunnella nuorta tasavertaisessa suhteessa. Tärkeää hädän keskellä on saada tukea juuri oman elämäntarinan kipukohtien selvittämiseksi. Tulla siis löydetyksi, nähdyksi ja kuulluksi!

Saku Vaskivuo
lastensuojelun sosiaalityöntekijä
YTM, Sosionomi

Olen toiminut Poikien Talolla vapaaehtoisena tämän vuoden helmikuusta lähtien Ovet auki -toiminnassa. Tuon tässä kirjoituksessa esille kokemuksiani kyseisestä toiminnasta vapaaehtoisen näkökulmasta.

Miksi alun perin päätin lähteä vapaaehtoiseksi Poikien Talolle? Luin noin vuosi sitten paikallislehdestä artikkelin, jossa kerrottiin Oulussa hiljattain käynnistyneestä Poikien Talosta, sen toiminta-ajatuksesta sekä mahdollisuudesta tehdä vapaaehtoistyötä talolla. Poikien Talon toiminta-ajatus puhutteli ja tuntui tärkeältä. Ajattelin, että on upeaa, että pojille ja nuorille miehille on olemassa paikka, jossa he voivat luotettavien aikuisten seurassa keskustella asioista, osallistua eri toimintoihin ja kohdata samanikäisiään. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja yhdessä tekemisen ilo ovat tärkeitä asioita ja sitähän Poikien Talo pojille ja nuorille miehille tarjoaa. Nyt kun olen ollut puoli vuotta vapaaehtoisena Talolla, voin sanoa, että iloa ja hymyä olen nuorten kasvoilla nähnyt!

Mitä vapaaehtoistyö on sitten käytännössä ollut? Olen noin kerran kuukaudessa osallistunut muutaman tunnin ajan Ovet auki -iltaan ja ollut illassa henkilökunnan eli joko Jussin tai Matin mukana. Osallistuminen talon toimintaan ei ole vaatinut mitään poikkeuksellisia kykyjä tai taitoja. Tärkeintä on ollut läsnäolo eri tilanteissa. Itse vapaaehtoistyö on pääasiassa koostunut talolla käyneiden poikien kanssa juttelusta ja yhdessä tekemisestä eri asioiden parissa. On ollut esimerkiksi yhteisiä pelituokioita, ruoan laittoa ym. Kaiken kaikkiaan illat ovat olleet rentoa yhdessäoloa.

Talolla tapaamani nuoret ovat olleet hyvin sympaattisia ja osan heistä olen ehtinyt tavata useaan otteeseen. On myös ollut hienoa huomata, kuinka nuoret ovat keskenään löytäneet jutun aiheita ja yhteistä tekemistä. Keskeistä avoimelle toiminnalle on ollut se, että nuoret ovat voineet toimia niissä oman mielenkiintonsa mukaan ja olla paikalla sen aikaa kuin omaan aikatauluun on sopinut. Tuntumani onkin, että nuoret ovat viihtyneet avoimessa toiminnassa ja löytäneet talolle hyvin.

Syksyn alkaessa on mukava hiljalleen jatkaa vapaaehtoistyötä talolla, kun Ovet auki -toiminta on taas käynnistymässä. Kohtaamisen ja yhdessä olemisen paikkoja tarvitaan. Poikien Talo vastaa hienosti tähän tarpeeseen!

Janne Brunni
Poikien Talon vapaaehtoinen