VIERAILIJALTA: Kaikkien osallisuus tarkoittaa jokaisen osallisuutta

Osallisuus ei ole niksi. Osallisuus ei ole kätevä temppu. Osallisuus ei ole menetelmä, jota noudattamalla sateesta tulee auringonpaistetta ja osallisuusvajeesta kehkeytyy mukaan ottava sekä kaikille jäsenilleen hyvä yhteisö. Osallisuus on lapsia ja nuoria kunnioittava asenne, joka muuttaa lihaksi, kun yritetään yhdessä rakentaa maailmaa, jossa eri ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Siksi osallisuuden edistäminen on väistämättä vuorovaikutteista, ja vaatii kykyä kuunnella.

Yllä oleva on tosin liian yksinkertaisesti sanottu. Sen ydin lienee väittämässä, että yhtä vähän kuin yhden koon sukkahousut sopivat kaikille, ei ole olemassa menetelmää, joka automaattisesti takaisi kaikkien nuorten osallisuuden. Siksi osallisuustoimia arvioitaessa tulisikin aina omata herkkyyttä sen suhteen, että pystyttäisiin analysoimaan, millaiset nuoret hyötyvät käytetystä menetelmästä ja millaisille nuorille sen käyttäminen ei taas toimi kovin hyvin. Kaikki nuoret eivät esimerkiksi pysty ilmaisemaan itseään sanallisesti, ja siksi joillekin sopivat paremmin taiteelliset tavat ilmaista.

Olen itse kirjoittanut paljon osallisuudesta, ja lukenut koko määrän eri tekstejä. Ajoittain huomaan kysyväni itseltäni, onko osallisuutta koskeva kirjoittelu ja ajattelu liian yleistä. Toisin sanoen: kun puhutaan kaikkien nuorten osallisuudesta, jääkö näkymättä, että joidenkin nuorten osallisuus ei toteudu. Ja huomaan vastaavani, että asia valitettavasti taitaa olla juuri näin. Ilmeinen esimerkki: kuulemistilaisuuksiin, jotka pidetään Oulun kirjaston Teuvo Pakkalan salissa, on helpompi tulla, jos nyt sattuu asumaan lähellä Oulun keskustaa. Valittu paikka vaikuttaa siihen, ketkä voiva osallistua. Samalla tapaa vaikuttaa aika, jolloin tilaisuus järjestetään. Vähemmän ilmeinen esimerkki: osallisuus voi olla kiinni siitä tavasta, jolla asiat ilmaistaan. Haastattelemani ysiluokkalaiset nuoret miehet totesivat, että asioita ei oteta vakavasti, jos ne lausutaan kriittiseen sävyyn. Osallisuus saattaa olla kiinni siitä, millaista kieltä käyttää. Tällaisenaan menetelmät palvelevat niitä, jotka osaavat pukea ideansa oikeiksi sanoiksi. Tämä mietityttää itseäni, sillä omat sanani tulevat toisinaan ulos suustani kriittiseen ja paasaavaan sävyyn.

Mutta kysymys ei ole pelkästään kyvyistä tai sosiaalitaustasta. Myös erilaiset ryhmämääritykset heijastuvat lasten asemaan. Tästä Suomea on huomautettukin. Lapsen oikeuksien toteutumista valvova lapsen oikeuksien komitea on ilmaissut huolensa siitä, että vammaisia lapsia, maahanmuuttaja- ja pakolaislapsia ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia lapsia ei saada suojattua syrjinnältä. Lisäksi vammaisia lapsia ei kuulla tarpeeksi heitä kuulevissa asioissa. Vaikuttaa siis siltä, että myös osallisuustoiminnoissa on otettava syrjimättömyyden periaate vakavissaan ja tarkkailtava, toteutuuko kaikkien lasten osallisuus.

POJAT JA TYTÖT

Osallisuustyössä on ilmeisiä kehittämisen kohteita, että nuorten erilaisuus tulisi huomioiduksi. Mutta onko ero myös sukupuoliero? Näyttääkö tyttöjen ja poikien osallisuuden kokemus erilaiselta?

Kouluterveyskyselyssä kartoitetaan oppilaiden kokemuksia oppilaitoksestaan. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien osalta sukupuolten välillä on eroja. Pojista 38 prosenttia ei tiedä, miten vaikuttaa oppilaitoksen asioihin. Tytöistä taas melkein puolet, 47 prosenttia kokee, etteivät he tiedä, miten vaikuttaa. Pojista 15 prosenttia kokee, että oppilaitoksen ilmapiirissä on ongelmia. Tytöillä luku on korkeampi, 21 prosenttia. Erot ovat tuntuvia. Näyttää siis siltä, että ammatillisen oppilaitoksen toiminta tukee parempien poikien osallisuuden kokemusta. Peruskoulussa taas vastaavat luvut ovat koko lailla tasan. Näyttää siis siltä, että toiminta voi tukea tai olla tukematta tyttöjen tai poikien osallisuutta. Kouluterveyskyselyn pohjalta ei siis saa tukea väitteelle, että koulu jotenkin kohtelisi poikia kaltoin.

Mutta tilanne synkkenee, kun ryhdytään katsomaan syrjäytyneiden määriä. Suomessa syrjäytymiskeskustelun laittoi liikkeelle Pekka Myrskylän raportti Hukassa, jossa hän latoi pöytään vastaansanomattomia lukuja siitä, ketkä nuoret ovat jääneet vaille töitä ja peruskoulun jälkeistä koulutusta. Tällaisia nuoria oli yli 50 000. Heistä noin 33 000 oli miehiä, kun naisia oli noin 18 500 (pyöristin luvut). Kun tarkastellaan yhteiskunnasta irtautumista, ero piirtyy esiin. Jollakin tapaa, joidenkin mekanismien ja välittävien tekijöiden kautta mieheys lisää riskiä siihen, että tulee irralliseksi yhteiskunnasta. Tätä sietää miettiä.

Osallisuudessa on kysymys siitä, että kokee yhteisön hyväksyvän; että pystyy toimimaan ja että saa kokemuksen siitä, että omaa toimintaa arvostetaan. Osallisuus on siksi sekä vaikuttamista että kuulumista, sekä osallistumista päätöksiin että jäsenyyttä. Ei tietenkään voida ulkoa käsin sanoa, etteivät Myrskylän luetteloimat nuoret miehet olisi osallisia jollakin elämänalueella. Voivat hyvinkin olla. Mutta oletettuun mallitarinaan – Jukka-pojan ohjeen mukaan käy koulut ja hanki pätevyys, älä antaudu angstin valtaan – he eivät näytä kirjoittautuvan yhtä hyvin kuin tytöt.

En osaa antaa tyhjentävää selitystä, tokko muutkaan. Mutta kysymyksiä ja vaatimuksia voi esittää. Pitäisi varmaankin kehittää työmuotoja, jotka tunnistavat niitä mekanismeja, joilla pojat syrjäytyvät. Tulisi tehdä sukupuolisensitiivistä työtä, joka ottaa huomioon tyttöjen ja poikien tarpeita. Lisäksi tulisi huomata, milloin pelkkä sukupuoleen katsominen menee metsään. Olisi myös otettava vaarin Matti Rimpelän huomiosta, että eri tavoin, muita vähän rauhallisempaan tahtiin kehittyviä nuoria miehiä ei pitäisi hoputtaa ja heille pitäisi kohdentaa tukea. Olisi osattava kysyä, mitä nuorelle kuuluu, ja lisäksi olisi kuunneltava vastauksia.

Kollegani Ira Custódio Suomen Unicefilta on todennut, että lapsen oikeuksien näkökulman anti osallisuustyölle on vaatimus siitä, että ihan jokainen lapsi ja nuori, ihan kuka tahansa voi osallistua. Osalle tämä on helpompaa kuin toisille, mutta tähän asiantilaan ei ole tyytyminen vaan sitä pitää pyrkiä muuttamaan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että nykyistä herkemmin osattava kehittää monenlaisia tapoja toimia ja olla osallinen. Siksi osallisuustyö, joka ottaa eri nuorten tarpeet huomioon, on väistämättä monimenetelmäistä. Yhden koon osallisuusvetimet eivät ole hyvä kaikille, vaikka saattaisivat valtaosalla ihan käypiä ollakin.

FT Tomi Kiilakoski
Nuorisotutkimusseuan tutkija