Nettiporno ja nuoret

Jokunen viikko sitten julkaistiin mielenkiintoinen tutkimustulos, joka tutki nettipornon haittoja nuoriin. Tähän saakka tutkimukset ovat pääasiallisesti osoittaneet, että pornon katselu vääristää nuorten mielikuvaa seksistä ja seksin harrastamisesta. Väitöstutkimus kuitenkin osoittaa, että haittoja liioitellaan. Silti mietin, miten porno vaikuttaa nuorten miesten itselle asettamiin odotuksiin seksin harrastamisesta. Kokemuksemme osoittaa seksuaalineuvonnan näkökulmasta, että yleisin seksuaaliterveyteen liittyvä kysymys pojilla liittyy peniksen kokoon ja laukeamiseen yhdynnän aikana. Yksittäisten kysymysten perusteella vaikuttaa sille, että peniksen koko ja kestävyys seksin tekemisen yhteydessä on suora mitta miehisyyteen. Aiemmin on kirjoitettu, että pojat kokevat suorituspaineita seksin harrastamisessa ja usein virheellisesti pojat ajattelevat, että vastuu seksin onnistumisessa on pelkästään poikien suorituksessa. Tämän perusteella voi siis sanoa, että Poikien Talolle tulleet kysymykset eivät tue tutkimustulosta kokonaan. Tai toisaalta tukee, sillä onhan se hyvä, että nuoret miehet kysymällä oikaisevat pornon vääristämiä mielikuvia.

Silti tutkimuksen tärkeä viesti on, ettei pornoa tule demonisoida ja kasvattajien tulisi mahdollistaa keskustelu myös pornoon liittyen nuorten kanssa. Demonisoiva asenne todennäköisesti lisää aiheen arkaluonteisuutta, eivätkä nuoret uskalla esittää kysymyksiä aiheeseen liittyen turvallisilta aikuisilta.

Onneksi tehty tutkimus osoittaa, että nuoret osaavat tehdä eron pornon ja seksin harrastamisen välille. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että ryhmäpaineen kautta, nuori voi kokea joutuvansa seksuaalisen kaltoinkohtelun uhriksi joutuessaan esimerkiksi koulussa katsomaan pornoa porukassa, jota ei lähtökohtaisesti itse haluaisi, tai sen sisältö tuottaa pahaa oloa. Pornon katsominen ryhmässä voi aiheuttaa kiihottumista ja altistaa toisten rajojen ylittämiselle. Ajatuksen jakaa myös Helsingin seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja Tommi P. Pesonen.

Muistutuksen sanana Poikien Talot Helsingissä sekä Oulussa tarjoavat monipuolisia seksuaaliterveyteen liittyviä palveluja. Oulussa toimii ajanvaraukseton seksuaalineuvonta keskiviikkoisin klo 14:00-15:00 sekä ajanvarauksella muina aikoina. Myös erilaisia seksuaalikasvatuksia toteutamme Talolla sekä jalkautuen tarpeen mukaan. Ole rohkeasti yhteyksissä!

 

Jussi Markus

Kirjoittaja on Oulun Poikien Talon johtaja ja seksuaalineuvoja 

 

Marraskuu on palautekuu

Me Poikien Talolla keräämme marraskuisin palautetta kävijöiltämme heidän kokemuksistaan, tunnelmistaan ja toiveistaan Talon toiminnan suhteen. Samalla kehitämme markkinointimateriaaliamme sekä nettisivujamme ja some-kanaviamme.

Poikien Talon toimintaa on usein vaikeahko selittää kaikenkattavasti. Palautteen keruun ja kehitystyön yhteydessä katsoimme parin vuoden takaisen videon, jolla Aslak tuo hienosti esille toimintamme taustaprosesseja, myös sitä ei-niin-suoraan näkyvää puolta. Aslakin kertomien kokemusten pohjalta meille nousi ajatuksia, joita on tarkoitus käsitellä lähitulevaisuudessa blogin puolella.

Parin vuoden takaiseen videoon oli lämmittävää palata ja toivommekin kaikille oikein lämmintä viikonjatkoa!

Tilaa Kilttimieskalenteri – tuet Poikien Talon toimintaa!

 

Ylämaan kiltti MacHemmot ry lahjoittaa vuoden 2020 Kilttimieskalenterin tuotot Oulun Poikien Talolle.

Ylämaan kiltti MacHem… mitä?

Ylämaan kiltti MacHemmot ry:n tarina alkaa siitä, kun veljekset MacHemmot kuulivat MacSedän aikovan jäädä eläkkeelle. MacSetä oli suomalaista kilttikulttuuria vapaa-ajallaan edistänyt herrasmies, jolle kiltit ja niiden tuoma vapaus olivat rakas harrastus. MacSetä mm. toteutti kilttikauppaa myyden sekä perinteisiä tartankilttejä että moderneja käyttökilttejä. MacSedän jäädessä eläkkeelle ei toiminnalle olisi ollut jatkajaa ja pelkona oli, että pieni, suomalainen kilttikulttuuri olisi tyrehtynyt kokonaan. Siten veljekset päättivät perustaa Ylämaan kiltti MacHemmot ry:n ja ostivat kilttitoiminnan MacSedältä yhditykselle.

”Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on edistää skotlantilaisen ylämaan kulttuurin tuntemusta Suomessa, erityisesti vaatekulttuuria”, MacHemmot kertovat. ”Mottomme on ’Free The Willies’: osa miehistä kokee tavalliset housut tiukkoina ja puristavina. Tätä ongelmaa ei ole kilttien kanssa! Haluamme mahdollistaa suomalaisille miehille kiltin tuoman vapauden tunteen.” Ergonomisen näkökulman lisäksi toiminnan takana on myös syvällisempi ajatus:

”Kiltteihin liittyy paljon ennakko-oletuksia ja ajatusyhteys hameeseen on yleinen. Haluamme osaltamme rohkaista suomalaisia miehiä vapaampaan pukeutumiseen.”

Kilttimieskalenteri?

MacSetä siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 2017 menehtyessään syöpään. MacHemmot halusivat kunnioittaa MacSedän tekemää työtä ja päättivät tuolloin toteuttaa Kilttimieskalenterin. Tuotot lahjoitettiin Syöpäsäätiölle.

MacHemmot totesivat kalenterin tekemisen olleen sen verran mukavaa, että halusivat toteuttaa uuden kalenterin myös seuraavana vuonna. Lahjoituskohde oli kuitenkin pohdinnan alla.

”Ensimmäisenä vuonna keräämämme lahjoitusmäärä oli sen kokoinen, että se ei Syöpäsäätiön rahavirroissa tuntunut varmaan juuri missään. Ajattelimme, että olisi hyvä tehdä lahjoitus jollekin pienemmälle toimijalle, jolle lahjoituksen merkitys olisi suurempi”, Machemmot toteavat.

Lahjoituskohteeksi valikoitui Kuopion Tyttöjen Talo.

MacHemmot kertovat, että heidän kokemansa merkitys, mikä lahjoituksella oli ollut Kuopion Tyttöjen Talolle, tuntui todella hyvältä. Niinpä kolmatta kalenteria tehdessään he selailivat nettiä ja saivat tietoonsa, että Suomessa on olemassa kaksi Poikien Taloa, täällä Oulussa ja Helsingissä. Lopulta tämän vuoden lahjoituskohteeksi valikoitui Oulun Poikien Talo.

”Ajateltiin, että Oulun Poikien Talo voisi pienempänä tekijänä hyötyä lahjoituksesta enemmän”, MacHemmot kertovat. ”Ajateltiin myös, että kun viime vuonna tytöt saivat lahjoituksen, oli tänä vuonna poikien vuoro.”

Miten saan Kilttimieskalenterin?

Nyt on oivallinen aika tilata mieskomeutta koristamaan kotia tai työpaikan kahvihuonetta! Kilttimieskalenteri on myös oiva joululahja sukulaisille.

Voit tilata vuoden 2020 Kilttimieskalenterin lähettämällä sähköpostia osoitteeseen machemmot@machemmot.fi tai laittamalla yksityisviestiä Facebookista löytyvälle Ylämaan kiltti MacHemmot ry –sivulle. Kalenterin hinta on 20€ + postikulut.

Oulun Poikien Talo kiittää MacHemmoja lahjoituskohteena olemisesta!

Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!

Tänään 19.11. vietetään kansainvälistä miestenpäivää, jolloin tarkoituksena on kiinnittää huomiota erityisesti poikien ja miesten terveyteen, sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja hyvien roolimallien korostamiseen, mitkä ovat myös meille tärkeitä teemoja.

Meillä Joonas vetää tänään tavalliseen tapaan Miesten vuoro -toimintaa yhdessä Oulun Kaupungin Nuorisopalveluiden kanssa. Miesten vuoro on avoin keskustelufoorumi kaikille 18-29 vuotiaille miehille ja mieheksi itsensä kokeville.

Miesten vuoron lähtökohtana on tarkoitus ennaltaehkäistä miesten syrjäytymistä sekä tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia. Keskiössä on avoin puhekulttuuri, joka samalla rikkoo vanhanaikaisia käsityksiä siitä, ettei mies puhu eikä pussaa. Miesten vuorolla on joka kerta jokin tietty teema, josta yhdessä keskustellaan. Tänään teemana on ylisukupolvisuus.

Miesten vuoro järjestetään Oulun Poikien Talolla klo 13-15. Tervetuloa keskustelemaan!

Lautapelaamisen hyödyt

Kun siirryin Poikien Talolle töihin, ystävät, sukulaiset ja entiset työkaverit kyselivät paljon, mikä tehtäväni Poikien Talolla on tai mitä Poikien Talo ylipäätänsä tekee. Tällöin yleensä kerroin työmme tausta-ajatuksista (sukupuolisensitiivisyys, poikatyö, miestyö yms.) sillä tasolla, mitä itsekään vielä tuolloin Talon toiminnasta ymmärsin. Nykyään jatkan työnkuvani avaamista toteamalla, että käytännössä esim. yhteisötoiminnoissa pelaamme usein lautapelejä Talolla käyvien nuorten kanssa. Tällöin kerään usein hieman hämmentyneitä katseita ja huomaan, että sisälläni nousee tarve selittää (myös itselleni), miten sellaista työnkuvaa voi pitää ”oikeana työnä”.

No, miksi meillä pelataan lautapelejä ja miksi se on merkittävää toimintaa?

Lautapelaaminen on hauskaa ja siten motivoivaa. On hyvä muistaa, että toimintamme kohderyhmää yhdistää jollain tapaa yksinäisyys ja ulkopuolisuus. Erinäisistä syistä Talollamme käyvillä pojilla ja miehillä ei välttämättä ole montaa ystävää tai ryhmää, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Yksinäisyyden kokemuksen pitkittyessä on kotoa poistuminen voinut tulla haastavaksi ja kynnys ovesta ulos lähtemiseen korkeaksi. Tällöin on tärkeää, että toimintamme on motivoivaa ja siinä on jokin koukku, jolla toiminnassa mukana olevia saadaan tulemaan paikalle. Lautapelit toimivat siihen hyvin vastauksena, koska ne toimivat hauskana ajanvietteenä. Kaikki toiminnassamme mukana olevat kaverit eivät tietenkään innostu lautapelien pelaamisesta ja heille olemassaolomme tarjoaa paikan, jossa keskustella työntekijöidemme tai toisten saman ikäisten kanssa tai jossa ”vain” olla ja saada ryhmä ympärilleen.  Emme siis pakota ketään pelaamaan lautapelejä, jos se ei kiinnosta. Kuitenkin pelisessiot ovat vahva osa yhteisötoimintaamme, sillä suuri osa kävijöistämme tykkää pelata lautapelejä, mutta ilman Poikien Taloa heillä ei välttämättä olisi paikkaa ja ryhmää pelien pelaamiseksi.

Hauskuuden lisäksi lautapelien pelaamiseen on useita muitakin syitä. Monilla kävijöistämme on mm. sosiaalisten kontaktien vähyyden vuoksi eri asteisia haasteita sosiaalisessa kanssakäymisessä. Erityisesti keskustelun aloittaminen on osalle kävijöistämme haastavaa, koska he saattavat miettiä paljon esimerkiksi sitä, miten asettavat sanansa sekä sitä, kuullaanko ja kuunnellaanko heitä. Osalla ei välttämättä myöskään ole selkeää kuvaa siitä, miten keskustelu toisen ihmisen kanssa aloitetaan, tai rohkeutta keskustelun aloittamiseen. Tällöin lautapelien säännöt ja pelimekaniikka voivat toimia helpottavana tekijänä, kun kaikilla pelaajilla on tieto, mitä pelissä tehdään ja miten peli toimii. Silloin kontaktin luominen toiseen ihmiseen on helpompaa: ”Ostan sinulta kiveä kahdella kolikolla.” Pelit ja siten saadut kokemukset luovat kävijöillemme myös aiheita, joista jutella yhdessä toisten kanssa. Kenties kontaktin ottaminen toisiin on sitten jatkossa helpompaa.

Pelit mahdollistavat lisäksi omien ja muiden tunteiden kohtaamisen ja sanoittamisen. Enkä tarkoita ainoastaan vain voitosta tai häviöstä nousevia tunteita, vaan myös pelaamisen aikana syntyviä jännityksen, ilon, epävarmuuden, onnen tai harmituksen tunteita. Turvallisessa ja hyväksyvässä ympäristössä tunteiden kohtaaminen ja käsittely helpottavat varmasti itseymmärrystä sekä tunteiden kohtaamista myös muissa ympäristöissä. Tunteet ja niistä puhuminen tai niiden sanoittaminen ovat kokemukseni mukaan osalle kävijöistämme haasteellinen asia. Yksi lähtökohtamme onkin tarjota turvallinen ja kiusaamisvapaa tila, johon jokainen voi tulla omana itsenään, myös tunteidensa kanssa.

Laajemman kuvan lautapelien (tai pelien ylipäätänsä) käyttämisestä sosiaalityössä ja sen hyödyistä saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisemasta kattavasta artikkelista. Sitä lukiessani huomasin nyökytteleväni usein, että näin juuri se menee meilläkin. Suosittelen siis vahvasti tutustumaan kyseiseen artikkeliin!

Vaan kuten tämän tekstin alussa totesin, on minun pitänyt oikeuttaa lautapelien pelaaminen osana työnkuvaani myös itselleni. Tykkään nimittäin pelata lautapelejä vapaa-ajallanikin ja siten olen huomannut kamppailevani useampaan otteeseen seuraavan ajatuksen kanssa: saako työkseen tosiaan tehdä asioita, joista oikeasti nauttii?

Saa. Se myös kannattaa, sillä kun ihmisen intohimo ja mielenkiinto tehtävään asiaan on aitoa, vaikuttaa se positiivisesti myös kanssaihmisiin. Ja se, jos mikä, on tärkeää.

Juho Ljokkoi
Kirjoittaja on Oulun Poikien Talon ohjaaja ja intohimoinen, vaikkakaan ei kovin hyvä, lautapelaaja

Vapaaehtoisemme Janin tarina

Hyvää maanantaita ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Vuolle Setlementti täyttää 75 vuotta ja sen kunniaksi se julkaisee toiminnassaan mukana olleiden tai olevien tarinoita osana Kasvutarinoita-kampanjaansa. Myös meidän vapaaehtoisemme Jani Katisko on kertonut omasta polustaan ja taustastaan. Voit lukea hänen tarinansa täältä

Kiitos paljon Janille, kun olet mukana toiminnassamme!

Janin lisäksi talolla toimii myös muita vapaaehtoisia, joiden työpanos on merkittävä toiminnassa mukana oleville pojille ja nuorille miehille.  Jos vapaaehtoistoiminta Poikien Talolla kiinnostaa, olet lämpimästi tervetullut – teitä tarvitaan! Perehdytämme kaikki mukaan tulevat miehet. Pääsyvaatimuksena ainoastaan halu auttaa ja terveet arvot tulee sinun omata. Ota yhteyttä Poikien Taloon ja tule tutustelemaan ja jutustelemaan!

Kiitokset vapaaehtoisillemme!

Vietimme perjantaina 01.11.2019 vapaaehtoisten iltaa. Vapaaehtoiset tuovat tärkeän työpanoksen toimintaamme ja sanallisten kiitosten lisäksi haluamme tarjota heille vuosittain myös uusia kokemuksia.

Tänä vuonna haastoimme kaikki itseämme, kun Veli-Matti Ural Oulun Sarjakuvakeskuksesta tuli pitämään meille sarjakuvatyöpajan. Pääsimme piirtämään sarjakuvastripit ja siten tutustumaan uusiin itsensäilmaisun keinoihin. Sarjakuvia piirtäessä ja toistemme tuotoksia tutkiessamme nauru raikasi. Tuotoksemme ovat nähtävissä Poikien Talolla.

Kiitos paljon kaikille vapaaehtoisillemme sekä Veli-Matille illasta!

Oletko täysi-ikäinen, Oulussa tai sen lähialueella asuva mies ja kiinnostunut tulemaan vapaaehtoiseksi toimintaamme? Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan lisää!

Esittelemme tuotoksiamme.