VIERAILIJALTA: Miessukupuoli ei suojaa syömishäiriöltä
Alakouluikäisen pojan itku ja häpeä omasta vartalosta, koulun uintiviikon pelko, koululääkärin sanat nousevasta painokäyrästä – täytyisi laihduttaa. Yläasteikäisen nuoren miehen kokemus itsestään laihana ja hintelänä, kavereiden kommentit kukkakeppivartalosta – pitäisi treenata ja kasvattaa lihaksia.
Poikien ja miesten syömishäiriöt tunnistetaan edelleen huomattavasti huonommin terveydenhuollossa kuin tyttöjen ja naisten. On tutkittu, että syömishäiriöön viittaavia oireita on 13-17-vuotiaiden poikien keskuudessa 7-10 %:lla. Jos mietitään koululuokkaa, jossa on 15 poikaa, luokalla olisi tällä laskutavalla vähintäänkin yksi poika, jolla on syömishäiriöoireita. Kyse ei siis ole marginaalisesta ilmiöstä eikä miessukupuoli suojaa ulkonäköpaineiden aiheuttamilta seurauksilta tai psyykkiseltä pahoinvoinnilta.
Myytti syömishäiriöistä nuorten tyttöjen ja naisten sairautena elää yhä vahvana. Osittain tämä johtuu siitä, että poikien ja miesten syömishäiriöitä on tutkittu edelleen hyvin vähän ja niiden oireilu ja ilmeneminen poikkeaa usein tyttöjen ja naisten oireilusta. Yhteys oireilun erilaisiin ilmenemismuotoihin on hyvin selvä yhteiskuntamme ulkonäköpaineisiin ja -odotuksiin nähden: siinä kun tytöt havittelevat epäterveellisen hoikkaa vartaloa, poikien on oltava yhtä aikaa jänteviä ja rasvattomia, mutta myös lihaksikkaita ja vahvoja, kykeneväisiä kantamaan vaimot kynnysten yli ja rakentamaan kiviaitaa omin käsin.
Ulkoisesti vahva keho ei takaa vahvaa mieltä
Syömishäiriöoireilun tunnistaminen ei ole helppoa. Yhteiskunnassamme on vallalla äärimmäisyyksinkin viety terveellisen syömisen ja tavoitteellisen liikkumisen ihanne, jota pidetään esimerkillisen, itsestään huolehtivan ihmisen merkkinä. Puhutaan kasvavasta lihavuustrendistä, nuorten liikkumisen vähentymisestä ja huonokuntoisista alokkaista. Mediassa esiin nostetut uutiset antavat signaaleja, ettet ole riittävän hyvä, jos et kykene hiihtämään painava asereppu selässä sataa kilometriä kuten isoisoisäsi talvisodassa. Cooperin testinkin tulokset ovat heikentyneet, koska ei sitä ennen vietetty vapaa-aikaa pelikoneilla sokerisia virvoitusjuomia juoden, vaan juostiin metsässä ja vuollettiin itse puusta leikkipyssyjä. Paineet ovat kovat ja todelliset – moni nuori (kuten myös aikuinenkin) kokee häpeää ja riittämättömyyttä, jos (ja kun) ei kykene täyttämään yhteiskunnan odotuksia.
Poikien ja miesten syömishäiriöoireilu voi ilmetä äärimmäisenä treenaamisena ja ruokavalion tarkkana suunnitteluna lihaksikkaan ja urheilullisen kehon saavuttamiseksi. Osa saattaa turvautua lisäravinteisiin, myös niihin kiellettyihin aineisiin. Siinä vaiheessa kun syömisestä ja treenaamisesta tulee niin joustamatonta että se hallitsee koko elämää ja vaikuttaa muuhun elämään, kuten arjen valintoihin ja sosiaalisiin suhteisiin, voidaan puhua syömishäiriöstä. Syömishäiriöoireilun ja “terveellisen” oman kehon muokkaamisen välillä on vain veteen piirretty viiva. Osalle treeniaikataulusta ja suunnitelmallisesta syömisestä muodostuu selviytymis- tai pakokeino, josta ei enää pystykään joustamaan elämän ja arjen muutoksissa. Silloin ihmisen ajatukset pyörivät ruoan ja liikunnan kehässä näkemättä ja kokematta elämää enää muulla tavoin, eikä se enää ole tervettä.
Usein miesten syömishäiriöistä puhuttaessa jää ääneen sanomatta, että ahmintatyyppinen oireilu on hyvin tavanomaista. Ahmintatyyppisessäkin oireilussa on usein taustalla kokemus omasta kehosta vääränlaisena. Laihduttamis- tai lihaksikkuuden tavoitteluyrityksiä seuraa kontrollin menetys, kun ei pystykään vastaamaan itse itselleen asettamiin syömisen rajoituksiin ja tiukkoihin sääntöihin. Ahmintatyyppistä oireiluakaan ei tunnisteta terveydenhuollossa kovin hyvin, sillä sen sijaan että kysyttäisiin, miten ihminen todellisuudessa voi, keskitytään punnitsemiseen, vyötärönympäryksen mittaamiseen ja kehotuksiin liikkua ja pudottaa painoa, mikä hyvästä tarkoituksestaan huolimatta yleensä vain pahentaa tilannetta ja kannustaa syömishäiriöoireiluun. Kun ihmistä arvioidaan ainoastaan ulkoisilla mittareilla, jää tärkeä osa ihmisen hyvinvoinnista huomioimatta ja oikeanlainen apu saamatta.
Sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen lisää ulkonäköpaineita
On myös tutkittu, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluminen voi lisätä riskiä sairastua syömishäiriöön. Vaikka tässä kirjoituksessa puhutaankin binäärisen sukupuolikäsityksen mukaan pojista ja miehistä, tarkoitus ei ole vahvistaa olemassa olevia normeja liittyen sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Jos sukupuoleenkin kohdistuu paljon odotuksia ja paineita ulkonäön ja kehon muodon suhteen, paineet sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvilla voivat olla moninkertaiset. Ei siis ole ihme, että valtaväestöä suurempi osa tähän vähemmistöön kuuluvista oireilee tai sairastuu syömishäiriöön.
Uskallan väittää, että itsensä ja kehonsa hyväksyminen ei ole monellekaan helppoa, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, vaan vaatii paljon työtä ja myös taistelemista yhteiskunnassamme vallalla olevia normeja vastaan. Hyvin harvalla nuorella (tai myöskään aikuisella) on tähän riittävästi tietoa tai voimavaroja. Siksi meidän, joilla tähän on mahdollisuuksia, täytyy pitää asiasta (kovaa!) meteliä.
Anni Rekilä
koordinaattori
Pohjois-Suomen SYLI-keskus