Pojat tarvitsevat terveitä esikuvia 

Perjantaina 16.5. vietetään kansainvälistä poikien päivää. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota poikien kohtaamiin asioihin ja ilmiöihin ja auttaa meitä kaikkia ymmärtämään paremmin poikien tarpeita ja haasteita. Samalla päivä on kunnianosoitus pojille ja tilaisuus nostaa esiin heidän saavutuksiaan, kykyjään ja rohkeuttaan olla oma itsensä.

Me Vuolle Poikien Talolla pidämme tärkeänä, että poikien arjen haasteet ja erityiskysymykset tunnistetaan ja otetaan vakavasti. Haluamme nostaa niitä esille jokapäiväisessä työssämme ja auttaa poikia löytämään keinoja kohdata ne. Myös pojilla on oikeus saada tukea silloin, kun elämä tuntuu vaikealta.

Poikien Talolla tarjoamme turvallisen ja kodinomaisen ympäristön, jossa on lupa puhua päivän iloista ja suruista. Meidän kaikkien tulisi pysähtyä paremmin kuulemaan, mitä pojat oikeasti sanovat. He tarvitsevat rohkaisua kasvaa omaksi itsekseen ainutlaatuisina ja arvokkaina yksilöinä.

Sosiaalisessa mediassa pojat ja nuoret miehet voivat altistua kapeille ja joskus haitallisille mieskuville. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. On myös paljon positiivista: esimerkiksi sosiaalisessa mediassajäbät ja tunteet -konseptin kaltaiset toimijat osoittavat, että miehenäkin voi ja saa tuntea koko tunneskaalan. Hyvät esimerkit auttavat poikia rakentamaan tervettä kuvaa itsestään ja muista. Siksi on tärkeää, että ympärillämme on monenlaisia roolimalleja ja turvallisia aikuisia, mutta ennen kaikkea, että jokainen meistä on valmis kuuntelemaan ja olemaan läsnä.

Usein parhaimpia esikuvia eivät ole julkisuudesta tutut kasvot, vaan tavalliset ihmiset: vanhemmat, opettajat, ohjaajat, valmentajat ja muut ihan tavalliset arjessa mukana olevat ihmiset. Jokainen meistä voi olla se, joka antaa pojalle kokemuksen siitä, että hän on arvokas, kuultu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan tukea, kannustaa, motivoida, auttaa ja näyttää suuntaa poikien arjen valintojen ja haasteiden kanssa.  

Kansainvälisenä poikien päivänä on hyvä hetki pysähtyä. Kuunnellaan poikia. Ollaan kiinnostuneita. Huomataan ne hetket, jolloin toinen tarvitsee tukea ja ollaan siinä vieressä.

Koska pienillä teoilla voi olla suurempi vaikutus kuin arvaammekaan.

Poikien Talo, Vuolle Setlementti
  

Sosiaalisen nuorisotyön ohjaajat   


Kallunki Olli-Pekka  

Koskela Joonas  

Nieminen Antti   

Poikien Talon kesäohjelma

Tästä löydät Poikien Talon kesäohjelman, muutokset ovat mahdollisia ja niistä voit kysellä suoraan Poikien Talon henkilökunnalta.

VKO 23:

2.6. maanantaina kahvit klo 13-16. (16-29 vuotiaat)

3.6. tiistaina klo 14-16 avoin pienryhmä Poikien Talolla (aihetta voit kysyä ohjaajilta)

4.6. keskiviikkona luvassa ulkoilua ja kaikkien kesäfestari (säävaraus)

5.6. torstaina nuorten olohuone klo 13-16 tai ulkoilua (12-17 vuotiaat) kokoontuminen Poikien Talolla

6.6. perjantaina mahdollisuus varata yksilötyöaikoja

VKO 24:

9.6. maanantaina kahvit klo 13-16 välillä. (16-29 vuotiaat)

10.6. tiistaina klo 14-16 avoin pienryhmä Poikien Talolla (aihetta voit kysyä ohjaajilta)

11.6. keskiviikkona ei toimintaa

12.6. torstaina nuorten olohuone klo 13-16 tai ulkoilua (12-17 vuotiaat) kokoontuminen Poikien Talolla

13.6. perjantaina mahdollisuus varata yksilötyöaikoja

VKO 25:

16.6. maanantaina kahvit klo 13-16 välillä. (16-29 vuotiaat)

17.6. tiistaina klo 14-16 avoin pienryhmä Poikien Talolla (aihetta voit kysyä ohjaajilta)

18.6. keskiviikkona ulkoilua

19.6. torstaina ei toimintaa

20.6. perjantaina juhannus

VKO 26:

23.6. maanantaina kahvit klo 13-16 välillä (16-29 vuotiaat)

24.6. tiistaina klo 14-16 avoin pienryhmä Poikien Talolla (aihetta voit kysyä ohjaajilta)

25.6. keskiviikko tarkentuu myöhemmin, voit kysyä ohjaajilta

26.6. torstaina nuorten olohuone ja ulkoilua klo 13-16 (12-17 vuotiaat)

27.6.-28.7. Poikien Talo viettää kesälomaa ja palaamme töihin heinäkuun lopussa. Syksyn toiminnat jatkuvat elokuussa. Mukavaa kesää!

Terkuin Poikien Talon poppoo Olli-Pekka, Joonas & Antti