Kun ei mahdu muottiin

Olen juuri aloittanut työni Oulun Poikien Talolla ohjaajana kevään ajaksi. Aiempaa työkokemusta on kertynyt nuoriso-ohjaajan työstä reilun neljän vuoden ajalta. Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka on minulle henkilökohtainen oman elämänhistoriani kautta ja on mietityttänyt minua paljon, ajatellen nykyistä yhteiskuntaamme poikien sekä nuorten miesten näkökulmasta.

Mitä on elämä pojan tai nuoren miehen näkökulmasta silloin, kun ei tunnu kuuluvansa siihen joukkoon, mihin erilaisten yhteiskunnallisten -sekä sukupuoleen liittyvien odotusten mukaan pitäisi asettua?

Nyt kirjoitan nimenomaan omasta näkökulmastani ja siitä, miten minä olen asiat kokenut. Olen kokenut elämässäni olevani aina hieman erilainen poika ja mies, siitä näkökulmasta, etten ole pystynyt asettumaan niin sanottuihin ” perinteisen suomalaisen miehen” odotusarvoihin ja asenteisiin. Olen ollut pienestä pitäen herkkä ja tunteva sekä nyt jälkeenpäin oivallettuani myös erittäin taiteellinen. Olen ollut sosiaalinen, mukautuvainen ja erilaisissa porukoissa olen luontevasti luonut hyvää ja rentoa fiilistä. Jotkut saattavat pitää minua myös hauskuuttajana.

Käytännön tasolla monet perinteiseen poikamaisuuteen sekä miehisyyteen liittyvät asiat ovat tuntuneet minusta ainakin osittain vierailta. Kärjistetysti en ole koskaan ollut kiinnostunut tekniikasta, en metsästyksestä, en autojen rassailusta enkä myöskään ole kuunnellut Popedan ukko metsoa täysillä autossani. En ole pitänyt itsestäni isoa mölyä enkä myöskään ole korostanut saavuttamiani asioita liikaa muille. Olen hyväksynyt erilaisuutta ja pitänyt sitä hienona piirteenä ihmisissä. Ihmissuhteissani olen arvostanut syvällisiä keskusteluja ja olen tykännyt pohtia maailman menoa.

Kokemus ja tunne siitä, että on erilainen, kun muut oman ikäiset sukupuolen edustajat, ovat saaneet minut pitkän aikaan vetäytymään omaan kuoreeni. Oman aidon itsen näyttäminen muille on tuntunut hankalalta ja se on pelottanutkin. On hurjaa, kuinka paljon me ihmiset kaipaamme sekä haemme hyväksyntää muilta ihmisiltä. Jopa niin paljon, että muutamme omaa käyttäytymistämme muiden mukaiseksi. Samalla oma ajattelumme muuttuu. Identiteettimme voi tämän seurauksena rakentua väärälle pohjalle. Saatamme rakentaa kokonaisen oman minän muiden ihmisten näköiseksi, jolloin varsinainen ydinminä jää piiloon kaiken taakse.

Minulla havahtuminen ja herääminen itseni hyväksymisestä on syntynyt pikkuhiljaa. Tähän on vaikuttanut kaksi isoa tekijää. Toinen näistä on se, että minulla on ollut ympärilläni ihmisiä, joiden seurassa olen voinut olla oma itseni. Kaikkine epävarmuuksineni. Olen tullut hyväksytyksi heidän parissaan. Toinen iso tekijä on ollut oman taiteellisuuden löytäminen viimeisten vuosien aikana. Tällä tarkoitan sitä, kun aloin noin kolme vuotta sitten raapustella runoja itsekseni. Muistan, kun yhtenä päivänä päässä alkoi pyöriä tekstejä, jotka piti siinä samassa suurin piirtein oksentaa paperille. Tekstit vaan alkoivat puskea jostain läpi. Tästä jatkumona seurasi uusien runojen kirjoittamista, novelli tekstiä sekä myöskin yhden oman biisin tekeminen. Hieman myöhemmin, kauan sisällä kytenyt palo näyttelemiseen vahvistui niin suureksi, että rohkaistuin ilmoittautumaan harrastelijateatteriin. Nyt olen harrastanut teatteria reippaat kaksi vuotta ja olen saanut olla mukana kahdessa eri produktiossa.
Myös valokuvaaminen on tullut mukaan harrastuksiini viimeisen kahden vuoden aikana.

Oma kokemus itsestäni nuorena poikana sekä nykyään aikuisena miehenä, joka on ollut hyvinkin epävarma itsestään ja omasta olemisestaan, on muuttunut monen kokemuksen myötä hirvittävän paljon. Kirjoittaminen, teatteri sekä valokuvaaminen on avannut itsessäni lukuisia tunnepuolen lukkoja sekä vääristyneitä ajattelumalleja. Kohdatuksi tuleminen sellaisten ihmisten parissa, jotka hyväksyvät aidosti, on entisestään vahvistanut omaa kasvuprosessiani.

Vaikkakin elämme vuotta 2019 ja ihmisten asenteet toisiaan kohtaan sekä erilaiset stereotyyppiset ajattelutavat ovat muuttuneet huomattavasti parempaan ja avarakatseisempaan suuntaan, väittäisin että suomalaisessa yhteiskunnassa on yhä edelleen syvällä käsitykset siitä, millaisena suomalainen poika ja mies nähdään. Ne ovat hyvinkin kulttuurisidonnaisia seikkoja. Osa miehisistä ajattelu –ja käyttäytymistavoista ovat opittuja ja kulkevat sukupolvelta toiselle. Pieni poika oppii usein isältään asioita mallioppimisen kautta. Juurikin monet käyttäytymiseen, asenteisiin ja suhtautumistapoihin liittyvät asiat ovat tällaisia. Kun poika kasvaa ja oma identiteetti alkaa rakentua, käy yleensä niin, että osa näistä opituista tavoista ja asenteista hylätään ja osa niistä kulkee mukana osana itseä. Suuria heräämisiä voi tulla silloin, kun tajuaa että jokin opittu ei olekaan itsestä hyvältä tuntuva ajattelu –tai toimintatapa. Tällaisen opitun tavan hylkääminen ja muuttaminen voi vaatia todella suurta kamppailua itsensä kanssa, mikäli paine ulkoa päin on suuri. Nuorena haluamme usein miellyttää vanhempiamme ja tämän vuoksi omaksi itseksi kasvaminen voi olla kivuliastakin erinäisten odotusten ristipaineessa.

Olen sitä mieltä, että poikien ja nuorten miesten kasvamista omaksi itsekseen tulisi kaikin mahdollisin keinoin tukea. Kasvatuksessa tulisi huomioida tunnetaitojen opettamista paljon nykyistä enemmän, sillä koen sen olevan yksi tärkeimmistä opeista jonka poika voi saada. Tulisi antaa tilaa kokeilla erilaisia asioita sekä opettaa, että virheiden tekeminen ei ole huono asia, vaan ennen kaikkea saa mokata. Tärkeintä on, että niistä ottaa opikseen. Tunnetaitojen opettamisen yhteydessä kulkee käsi kädessä myös puhumisen taito. Olisi hienoa, kun tästä suomalaisten miesten ”puhumattomuuden taakasta” voitaisi päästä pikkuhiljaa pois. Ja minä kyllä uskon, että nykyinen nuori sukupolvemme on tässä asiassa jo ison askeleen meitä ”vanhempia” edellä.

Poikien Talon työn lähtökohtana on sukupuolisensitiivinen poika –ja miestyö, jossa jokainen poika ja mies kohdataan yksilöllisesti. Talo on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonka keskiössä on sosiaalinen vahvistaminen. Talolla jokainen saa olla juuri oma itsensä, ilman minkäänlaisia odotusarvoja tai ennakkoluuloja. Poikien Talolle voit tulla viettämään vapaa-aikaasi pelailemalla, hengaamaalla tai ihan vai juttelemalla työntekijöiden sekä muiden poikien ja miesten kanssa.

Talolla tehdään yksilötyötä, jonka yksi muoto on seksuaalineuvonta. Seksuaalineuvonnassa voit jutella seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista varaamalla yksilöajan. Yksilötyön lisäksi järjestetään ohjattua ryhmätoimintaa, josta esimerkkinä juuri alkanut Luova ryhmätoiminto. Luovassa kokeillaan ohjatusti erilaisia taidelähtöisiä menetelmiä kuten luovaa kirjoittamista, valokuvaamista sekä improvisaatiota.

Joonas Koskela
Kirjoittaja on Poikien Talon ohjaaja