Olen toisen vuoden sosionomiopiskelija Diakista, ja suoritan ensimmäistä harjoittelujaksoani Poikien Talolla kuluvana keväänä 2024. Harjoitteluni kestää 13 viikkoa, joka alkaa lähestymään jo uhkaavasti loppuaan. Työhistoriani on alanvaihtajana tekniikan- ja rakennuspuolen aloilta, joten työharjoittelu Talolla on ensimmäinen konkreettinen kosketuspinta itselleni niin sosiaalialalle, kuin järjestökentälle. Tämä ajanjakso on antanut itselleni valtavasti oppia ja kokemusta sekä vahvistanut käsitystä järjestökentän merkityksestä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä.
Hakiessani harjoittelupaikkaa sain suosituksen lähestyä Poikien Taloa asian tiimoilta, mutta itse en tiennyt paikasta kuin nimen ja osoitteen, sekä kävijöiden ikähaarukan (12-29v). Ensimmäisenä mieleeni piirtyi kuva vapaamuotoisesta nuorisotilasta, jota Poikien talo myös osaltaan on, mutta se, kuinka laaja-alaista palvelua Talotoiminta kätkee sisäänsä, yllätti itseni suuresti. Poikien Talo tarjoaa muun muassa yhteisötoimintaa, yksilötyötä, seksuaalikasvatusta sekä erinäisiä pienryhmiä, mihin nuoret saavat itse olla vaikuttamassa. Lisäksi Tyttöjen Talon kanssa tehtävä yhteistyö ja yhteisten tapahtumien järjestäminen on merkittävä osa tätä tärkeää kokonaisuutta. Tämä on myös tulevan ammattilaisen silmin hyvin monipuolinen oppimisympäristö, joka on mahdollistanut itselleni pääsyn näkemään ja kokemaan monipuolisesti nuorisotyön eri muotoja, sekä kohtaamaan uusia ihania ihmisiä.
Harjoittelun aloittaminen oli itselleni jännittävä kokemus, ja mielessäni pyöri paljon kysymyksiä, tulisinko pärjäämään uudella kentällä opiskelijan orastavaa ammatillista näkökulmaa harjoittaen, mutta vastaanotto oli niin lämminhenkinen heti alusta alkaen, että ennakkoluuloni rapisivat heti ensimmäisen viikon aikana. Poikien talon ”henki” on käsin kosketeltavaa, ja tällä tarkoitetaan juuri sitä hyväksymistä ja toisen ihmisen näkemistä juuri sellaisena yksilönä, kuin ihminen luonnostaan on. Talo on ennen kaikkea turvallinen tila jokaiselle kävijälle mennä ja tulla, jollaista henkeä etenkin nuoret tarvitsevat mielestäni nykymaailmassa kasvavissa määrin.
Työskentely Talolla on ennen kaikkea kohtaamistyötä, mitä tehdään pitkälti omalla persoonalla. Toiminta mahdollistaa rennon yhdessäolon, turvallisen tilan keskustella sekä itse yhteisöön kuulumisen. Vakavistakin asioista on helpompi puhua, kun ympärillä on turvallisia ihmisiä sekä yhteenkuuluvuuden tunne. On ollut hienoa huomata kuinka nuoret saavat voimaa toiminnan kautta sekä pääsevät edistämään omaa hyvinvointiaan. Tämän ajanjakson jälkeen jään itse kaipaamaan tätä huikeaa yhteisöä, niin kävijöitä kuin huippuja työkavereita, mutta tulemme varmasti törmäämään vielä tulevaisuudessakin. Kiitos!
Tässä aamukahvia hörppiessä juolahti mieleen ajatus yksinolosta ja meidän olosuhteista. Suomessa eletään tietynlaisessa horroksessa, missä synkkä, pimeä ja hyvin arktinen talvi tekee tehtävänsä meidän luonnossa. Me ihmiset monesti saatetaan laittaa talven pimeydessä sälekaihtimet kiinni ja sulkeutua omaan kuplaan. Talviset olosuhteet voi olla hyvin rajuja, missä Oulun viima, napakka -30 asteen pakkanen tai jatkuva pimeys voi aiheuttaa kynnystä motivoitua sosiaalisiin kanssakäymisiin. Tämän tiedostaen luonto vaikuttaa suuresti meidän ihmismieleen. On mukava muistella, kun kesän aikaan laitto shortsit jalkaan ja lähti tallustamaan auringonvalon säteiden saattelemana. Ihmisiä tuli vastaan ja koki, että ”jahas täällähä on porukka lähteny liikenteeseen”. Kyllähä siitä naatiskeli. On selittämättäkin selvää, että yksinäisyyden kokemus korostuu näinä aikoina. Omassa kuplassa eläminen ja miettien, että no johan se kevät tulleepi, ja sitten taas on kiva tehdä asioita. Muistamma toteuttaa näitä samoja asioita näinä karuina aikoina!
Haluaisin tällä blogitekstillä herätellä meitä talven sankareita, jotka elävät näissä olosuhteissa. Muistetaan, että vaikka luonnonvaloa on meidän aikaikkunassa vain muutama tunti, niin yritetään silti löytää niitä keinoja, miten jaksaa eteenpäin! Kaverille, ystävälle, lähipiirissä olevalle tai ihan vaikkapa Poikien Talolle voipi aina tulla kahavilla käymähä! Muistetaan, että kysyttäessä tutulta, kaverilta tai tyypiltä seuraa, siinä ei tarvitse olla kynnystä. Laitamma toisille viestiä ja jaetaan yhdessä tämä kokemus! Hei ei mulla muuta. Palataan taas!
Poikien kasvua varjostavat ennakkokäsitykset siitä, millaisia pojat ovat. Todellisuudessa poikien ja sukupuolensa moninaisesti kokevien joukkoon mahtuu paljon erilaisia tapoja olla poika. Poikana olemisen ei tarvitse määräytyä sukupuoliroolien, biologian, sosiaalisten odotusten tai ennakkokäsitysten mukaan. Juuri siksi tarvitsemme sukupuolisensitiivistä sosiaalista nuorisotyötä. Vuolle Setlementti tekee sitä Oulun alueella, ja monet muut setlementit omilla alueillaan ympäri Suomea.
Vuolle Setlementin poikatyö täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Toimintaamme osallistuu 12–29-vuotiaita poikia ja nuoria miehiä sekä sukupuolensa moninaisesti kokevia. Poikatyö on ennaltaehkäisevää, osallisuutta vahvistavaa ja maksutonta toimintaa, kuten Poikien Talon yhteisötoiminta, pienryhmät ja yksilötyö.
”Sallitaan moninaisuus ja kaikenlaiset pojat.”
Poikatyö avartaa ahtaita poikana toimimisen malleja. Jokaisella pojalla on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Meille Vuolle Setlementin Poikien Talolla työskenteleville on tärkeää olla pojille turvallisia aikuisia, joihin he voivat luottaa ja jotka kysyvät, mitä sinulle kuuluu.
Meidän kaikkien olisi hyvä tarkastella juuri nyt omia sukupuolittuneita käsityksiämme ja tukea poikia olemaan juuri sellaisia, kuin he haluavat olla. Rakennetaan yhdessä yhteiskuntaa, jossa pojilla on tilaa tuoda esille ajatuksiaan ja tunteitaan. Sallitaan moninaisuus ja kaikenlaiset pojat. Luovat pojat. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat pojat. Liikunnalliset pojat. Hiljaiset pojat. Rohkeat pojat. Herkät pojat.
Moikka, Olen Lapin AMK:n sosionomi opiskelija Joonas. Olen ollut nyt keväällä harjoittelussa täällä Poikien Talolla kuusi viikkoa, joiden aikana sain mahdollisuuden olla myös hyvinvointiryhmän mukana. Ryhmässä nimensä mukaisesti käsiteltiin hyvinvoinnin eri osa-alueita kuten liikunta, uni, ravinto sekä unelmat ja haaveet. Edellä mainittujen aiheiden lisäksi ryhmässä on käsitelty myös luovuuden teemoja Henki ja Elämä -hankkeen taide kerralla. Ryhmään kuului myös kokemuksellinen saunalautta kerta.
Ryhmässä aiheita käsiteltiin yhdessä tekemällä sekä keskustelemalla aiheen mukaan. Keskustelujen aikana osallistujat jakoivat todella hyvin omia ajatuksiaan ja syvällisiäkin asioita todella rohkeasti. Ryhmään muodostunut ilmapiiri oli hyvä ja turvallinen, jossa uskallettiin jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia. Ohjaajat saivat innostettua osallistujia myös hyvin kokeilemaan uusia asioita, vaikka kaikki ei aina erityisesti toimintana jokaista osallistujaa innostanut. Silti kaikkea omissa rajoissa kokeiltiin ja porukalla käytiin sen jälkeen fiiliksiä läpi. Uusien asioiden kokeilu on usein enemmän mahdollisuus kuin uhka, vaikka se ei siltä aina tunnu. Ja jos tekeminen ei olekaan oma juttu, se ei haittaa lainkaan. Ryhmän asenne tähän olikin todella hyvä. Ohjaajien toiminnan lisäksi ryhmän turvallinen ilmapiiri mahdollisti rohkeutta kokeilla uusiakin asioita.
Ryhmän kokemuksellinen kerta tarjosi kaikille varmasti ikimuistoisia elämyksiä, kun pääsimme katselemaan Oulua eri näkökulmasta saunalautta risteilyltä. Risteilyn aikana vaikutti kaikilla olevan mukavaa ja iloista puheen sorinaa sai kuunnella maisemia katsellessa kannella, porealtaassa ja saunassa. Kokemuksena voisi hyvinkin pitää myös taidelähtöistä Henki ja Elämä -hankkeen ohjaajan vetämää kertaa, jossa ryhmä pääsi kokeilemaan heille uutta luovaa tekemistä.
Ajattelisin että tällainen ryhmä, joka tarjoaa mahdollisuuden pohtia omaa hyvinvointia yhdessä muiden kanssa, tarjoten myös tietoja sekä keinoja oman hyvinvoinnin edistämiseen, on ollut tarpeellinen. Näkisin tämän kaltaisen toiminnan olevan tarpeellista jatkossakin. Osittain ryhmän mielekkyydestä ja tarpeesta kertoo myös ryhmän korkea osallistumisen aktiivisuus. Ryhmäkerroilla aina suurin osa ilmoittautuneista oli paikalla ja osallistui toimintaan aktiivisesti. Ryhmän mukana oleminen oli oikein antoisa ja mukava kokemus Poikien Talon pienryhmä toiminnasta.
Moikka! Opiskelen sosionomiksi Oulun Ammattikorkeakoulussa, ja olin Poikien Talolla harjoittelussa tammikuun alusta maaliskuun loppupuolelle saakka. Harjoitteluni kesti yhteensä kymmenen viikkoa. Tämä oli sosionomiopintojeni ensimmäinen harjoittelu ja antoi minulle paljon.
Syksyllä harjoittelupaikkaa pohtiessani tiesin Poikien Talon olemassaolosta. Muistissa oli yläasteen luokkaretki keskustaan, jolloin kävimme myös tutustumassa Poikien Taloon. En kuitenkaan ollut juurikaan perillä siitä, mitä Poikien Talolla oikeasti tehdään. Harjoitteluni aikana hyvin nopeasti minulle valkeni, kuinka monipuolista työtä Poikien Talolla tehdään nuorten kanssa. Alkuun pääsin olemaan aktiivisesti mukana avoimissa yhteisötoiminnoissa, joissa sain tutustua Talon nuoriin. Koen, että pääsin melko nopeasti kiinni Talon meininkiin, ja minut hyväksyttiin porukkaan niin työntekijöiden kuin nuorten osalta.
Harjoitteluni edetessä pääsin olemaan mukana myös erilaisissa pienryhmätoiminnoissa. Tyttöjen Talon kanssa yhteistyössä järjestettävä omaa sukupuoli-identiteettiä pohtivien nuorten ryhmä oli avartava kokemus. Toinen pienryhmä, johon osallistuin, oli Dungeons & Dragons -maailmaan sijoittuva roolipeliryhmä. Toimin ryhmässä ohjaajan roolissa, mutta pääsin samalla osallistumaan itse pelaamiseen. Ryhmässä oli viisi Poikien Talon nuorta ja lisäksi Talon ulkopuolelta tuleva pelinvetäjä. Jokaisella nuorella oli kiinnostusta roolipelaamiseen ja osalla oli myös aikaisempaa kokemusta esimerkiksi D&D:stä. Itselleni roolipelaaminen oli kokemuksena täysin uusi. Ryhmässä oli alusta saakka hyvä henki ja alkujännityksen jälkeen oli hienoa huomata, kuinka jokainen uskaltautui heittäytymään. Kokoonnuimme pelaamaan yhteensä kahdeksan kertaa, mikä oli ryhmän mielestä sopiva ajanjakso. Uskon, että roolipeliryhmälle riittää jatkossakin kysyntää Poikien Talolla.
Harjoitteluni aikana sain monipuolista oppia. Työympäristönä Poikien Talo oli aivan uudenlainen kokemus. Erilaisuus ja yksilöllisyys näyttäytyvät vahvasti Poikien Talolla, ja uskon sen antaneen minulle työkaluja erilaisuuden kohtaamiseen ja sen kanssa työskentelemiseen. Tärkeä oppi, jonka harjoitteluni aikana sain, oli sukupuolisensitiivisyys, ja sen näyttäytyminen nuorten kanssa tehtävässä työssä. Uskon, että sukupuolisensitiivisen työotteen tiedostamisesta on minulle tulevaisuuden työelämässä paljon hyötyä.
Kaiken kaikkiaan koen harjoittelujaksoni vahvistaneen jo ennestään ollutta ajatustani siitä, että haluan työskennellä valmistuttuani nuorten kanssa.
Poikien Talolla toteutui 31.1.2023 – 7.3.2023 välisenä aikana toimintaterapeuttiopiskelijoiden ohjaama keittiötoimintaryhmä nimeltään ”Miehet, jotka kuuluvat keittiöön”. Ryhmä kokoontui Poikien Talolla tiistaisin klo 14–17 välisenä aikana yhteensä 6. kertaa. Ryhmän tavoitteet painottuivat sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun, sekä tavoitteelliseen ja merkitykselliseen keittiötoimintaan osallistumiseen. Ryhmässä laitetut ruuat suunniteltiin yhdessä. Jokainen ryhmäläinen sai myös vuorollaan kokeilla pääkokkina toimimista omavalintaisen ruuan laittamisen yhteydessä. Ryhmässä valmistettiin muun muassa tortilloja, paellaa, pizzaa ja kinkkukiusausta, sekä monia makeita jälkiruokia, kuten kääretorttua ja erilaisia kakkuja.
Ryhmäläiset olivat tavanneet toisiaan entuudestaan Poikien Talon yhteisötoiminnoissa. Tämän ryhmän aikana pääsimme tutustumaan toisiimme vielä paremmin mukavan toiminnan ja keskustelun lomassa. Ryhmän aikana keskustelimme ruuanlaiton lisäksi myös ajankohtaisista aiheista. Ystävänpäivänä 14.2. kävimme esimerkiksi keskustelua ystävyydestä, kavereiden saamisen vaikeudesta ja yksinäisyydestä.
Toimintaterapian opiskelijoina ja ohjaajina näimme ryhmätoiminnassa erinomaisen mahdollisuuden harjoitella ja yleistää osallistujille arkielämän taitoja myös ryhmän ulkopuolelle. Ryhmäläiset toivoivatkin ryhmän päättyessä, että olisimme voineet harjoitella ryhmässä vielä enemmän ruuanlaiton suunnittelua, sekä sen vaatimien muiden toimintojen tekemistä, mm. reseptien etsintää, kaupassa käyntiä sekä välineiden ja tarvikkeiden hankkimista. Arvokkaana sisältönä pidimme myös mahdollisuutta jakaa kokemuksia ja onnistumisen tunteita osana ryhmää. Koimme myös ryhmässä toimimisen auttaneen ryhmäläisiä tiedostamaan paremmin omia voimavarojaan, osaamistaan ja kehitysalueitaan.
Nyky-yhteiskunta edellyttää vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia ryhmässä, niin opiskellessa, töissä kuin harrastustoiminnassa. Haasteet näillä osa-alueilla lisäävät eristyneisyyttä, mikä voi johtaa nuoren syrjäytymiseen. Toimintaterapeuteilta löytyy sekä tietoa, että taitoa suunnittelemaan ja mukauttamaan ryhmätoimintoja vastaamaan ryhmäläisten tarpeita ja haasteita. Suunnittelemamme toiminta on myös aina tavoitteellista ja asiakkaalle itselleen merkityksellistä. Mielestämme toimintaterapeuttien ammattiosaamisella tulisi olla merkittävämpi rooli nuorten syrjäytymistä ennalta ehkäisevässä työssä.
Toimintaterapeuttiopiskelijat Juha Jaatinen & Ville Teppola
Tuttu elinympäristö sisältäen kodin, tutun sosiaalisen verkoston, sekä mielekkään ja palkitsevan tekemisen ovat olennaisia tekijöitä kokonaishyvinvoinnin kannalta. Se mahdollistaa nuorelle juurtumisen, jonka pohjalle on hyvä rakentaa aikuisuutta.
Tuttu ja turvallinen ympäristö voi kaiken hyvän lisäksi luoda myös raameja, joiden sisällä toimiminen ei mahdollista yksikölle kaikkia itseilmaisun ja toteuttamisen muotoja. Tutussa elinympäristössä ihminen elää osin tietämättäänkin roolissa, joka kaventaa osallistumisen mahdollisuuksia. Rooli on voinut muodostua selviytymiskeinoksi, jolloin toiminnallaan välttää negatiivisen huomion saamista. Toisaalta ympäristö voi myös arvostaa tiettyjä piirteitä yksilössä, ja hän korostaa itsessään niitä ominaisuuksia, koska on tottunut saamaan siitä positiivista ”palautetta”. Tutussa ympäristössä muodostunut rooli voi myös heikentää ihmisen toimintakykyä, koska puolesta tekeminen on vähentänyt yksilön toimijuutta.
Yksi keino karistaa tuttuja rooleja ja löytää itsestä vahvuuksia, sekä mahdollistaa itsensä ilmaisua on ympäristön muutos. En tarkoita tässä yhteydessä esimerkiksi asuinpaikkakunnan vaihtoa tai muutakaan isoa elämän muutosta, vaan tutun ja turvallisen ympäristön hetkellistä vaihtoa aitoon ympäristöön, kuten luontoon. Luonto tarjoaa jo itsessään virikkeitä ja irtiottoa arjesta, sekä avaa uusia näkökulmia ihmisten rooleihin.
Yksi Poikien Talon perustehtävistä on mahdollistaa kävijöille rooliodotuksista vapaan olemisen tai paremminkin miesroolin laventamisen sillä tavalla, että se koskee kaikkea miehenä olemista ja itsensä toteuttamista. Tähän tavoitteeseen luonto ja sinne tehtävät erimittaiset reissut palvelevat tarkoitustaan erittäin hyvin.
Kesän ja syksyn aikana tehdyillä reissuilla olemme kokeneet monenlaisia itsensä ylittämisiä niin henkisellä, kuin fyysiselläkin puolella. Välillä vaelluksella odoteltiin malttamattomana perille pääsyä, mutta mutkan takaa tulikin uusi mutka, mäen jälkeen uusi mäki ja juuren jälkeen uusi juuri. Perille päästyämme ja saunan lauteilla jutellessa, kenestäkään matka ei kuitenkaan tuntunut liian pitkältä, vaan pieni koettelemus oli parantanut kokemusta.
Fyysinen ja osin henkinenkin väsymys saa ihmisistä esiin myös luovia puolia. Eräällä maastopyöräreissulla reilun kahdenkymmenen kilometrin jälkeen eteemme tuli syvä oja. Vaihtoehtoisesti mökille pääsi ojan ylittämisellä ja 200 metrin pyöräilyllä, tai kiertää oja jolloin pyöräilymatka piteni kilometrillä. Miehet valitsivat aika yksimielisesti ojan ylittämisen. Metsästä etsittiin pitkä keppi, jonka avulla tasapaino pidettiin yllä kaatuneen puunrungon päältä ojaa ylittäessä. Pari miestä riisuivat myös kengät ja sukat sekä nostivat lahkeet ylös ja menivät ojaan, jotta kaikki pyörätkin saadaan toiselle puolelle. Luovuuden lisäksi ojan ylityksessä yhteistyötaidot ja toisten huomioiminen olivat läsnä.
Luonnon rauha on reissuilla houkuttanut miehiä yöpymään tuvan sijaan riippumatossa ja melomaan myöhään illalla tyynellä järvellä. Välillä ruokailuvälineet on vuoltu syömistä varten vain, koska niin on voinut tehdä.
Tutussa ympäristössä muotoutuneen roolin jättäminen vie reissuillakin aikaa, mutta havaintojemme mukaan se on paljon nopeampaa, kuin talolla tehtävässä työssä. Monella Poikien Talon kävijällä on osallisuus omaan ja yhdessä tehtäviin asioihin aika vähäistä ja tottumuksesta seuraillaan tilannetta mielellään sivusta. Sivusta seurailu on läsnä reissuillakin, mutta yhteiset tavoitteet ja niihin pääsemiseen yhteistyöllä velvoittaa kaikkia toimimaan omalla panoksellaan. Yhteistyövelvoite ei tule ohjaajalta, vaan miehet itse huomaavat, että näitä asioita tehdessä tavoitteeseen pääsy lähenee.
Uusien asioiden kokeileminen ja niissä onnistuminen lisää uskoa ja pärjäävyyttä, joka siirtyy myös arkielämään. Luonnossa toimiminen on monessa asiassa armollisempaa kuin kaupunkiympäristössä. Luonnossa tyylillä ei ole väliä, eikä edes lopputuloksen täydy olla kuin sinnepäin. Itse kun on nälkäisenä tehnyt ruuan purovettä lämmittämällä, niin se on sama, onko sinne trangian kattilaan laittanut vettä litran vai puoli litraa, kunhan ruoka valmistuu ja nälkä lähtee. Lisäksi ruoka yleensä aina maistuu luonnossa hyvältä.
Poikien Talon luovassa toiminnassa syntyneitä luovan kirjoittamisen tekstejä alettiin julkaista viime viikon aikana SoundCloud palvelun kautta. Tänään on julkaistu kaksi uutta tarinaa kuultaviksi.
Oletko sinä kiinnostunut luovasta kirjoittamisesta ja haluaisit päästä sitä kokeilemaan? Hyppää mukaan Poikien Talon luovaan toimintaan ja tule rohkeasti kokeilemaan. Olemme luovassa toiminnassa toteuttaneet myös suosituksi muodostunutta musanurkkausta, jossa pääset yhdessä muiden osallistujien kanssa sekä itse soittamaan omaa musiikkiasi että kuuntelemaan toisten soittamia lempikappaleita. Luovaa toimintaa järjestetään etäyhteyksin perjantaisin klo 14-16. Olethan rohkeasti yhteydessä Joonakseen mikäli kiinnostuit.
Alakouluikäisen pojan itku ja häpeä omasta vartalosta, koulun uintiviikon pelko, koululääkärin sanat nousevasta painokäyrästä – täytyisi laihduttaa. Yläasteikäisen nuoren miehen kokemus itsestään laihana ja hintelänä, kavereiden kommentit kukkakeppivartalosta – pitäisi treenata ja kasvattaa lihaksia.
Poikien ja miesten syömishäiriöt tunnistetaan edelleen huomattavasti huonommin terveydenhuollossa kuin tyttöjen ja naisten. On tutkittu, että syömishäiriöön viittaavia oireita on 13-17-vuotiaiden poikien keskuudessa 7-10 %:lla. Jos mietitään koululuokkaa, jossa on 15 poikaa, luokalla olisi tällä laskutavalla vähintäänkin yksi poika, jolla on syömishäiriöoireita. Kyse ei siis ole marginaalisesta ilmiöstä eikä miessukupuoli suojaa ulkonäköpaineiden aiheuttamilta seurauksilta tai psyykkiseltä pahoinvoinnilta.
Myytti syömishäiriöistä nuorten tyttöjen ja naisten sairautena elää yhä vahvana. Osittain tämä johtuu siitä, että poikien ja miesten syömishäiriöitä on tutkittu edelleen hyvin vähän ja niiden oireilu ja ilmeneminen poikkeaa usein tyttöjen ja naisten oireilusta. Yhteys oireilun erilaisiin ilmenemismuotoihin on hyvin selvä yhteiskuntamme ulkonäköpaineisiin ja -odotuksiin nähden: siinä kun tytöt havittelevat epäterveellisen hoikkaa vartaloa, poikien on oltava yhtä aikaa jänteviä ja rasvattomia, mutta myös lihaksikkaita ja vahvoja, kykeneväisiä kantamaan vaimot kynnysten yli ja rakentamaan kiviaitaa omin käsin.
Ulkoisesti vahva keho ei takaa vahvaa mieltä
Kuva: Nik Shuliahin (Unsplash)
Syömishäiriöoireilun tunnistaminen ei ole helppoa. Yhteiskunnassamme on vallalla äärimmäisyyksinkin viety terveellisen syömisen ja tavoitteellisen liikkumisen ihanne, jota pidetään esimerkillisen, itsestään huolehtivan ihmisen merkkinä. Puhutaan kasvavasta lihavuustrendistä, nuorten liikkumisen vähentymisestä ja huonokuntoisista alokkaista. Mediassa esiin nostetut uutiset antavat signaaleja, ettet ole riittävän hyvä, jos et kykene hiihtämään painava asereppu selässä sataa kilometriä kuten isoisoisäsi talvisodassa. Cooperin testinkin tulokset ovat heikentyneet, koska ei sitä ennen vietetty vapaa-aikaa pelikoneilla sokerisia virvoitusjuomia juoden, vaan juostiin metsässä ja vuollettiin itse puusta leikkipyssyjä. Paineet ovat kovat ja todelliset – moni nuori (kuten myös aikuinenkin) kokee häpeää ja riittämättömyyttä, jos (ja kun) ei kykene täyttämään yhteiskunnan odotuksia.
Poikien ja miesten syömishäiriöoireilu voi ilmetä äärimmäisenä treenaamisena ja ruokavalion tarkkana suunnitteluna lihaksikkaan ja urheilullisen kehon saavuttamiseksi. Osa saattaa turvautua lisäravinteisiin, myös niihin kiellettyihin aineisiin. Siinä vaiheessa kun syömisestä ja treenaamisesta tulee niin joustamatonta että se hallitsee koko elämää ja vaikuttaa muuhun elämään, kuten arjen valintoihin ja sosiaalisiin suhteisiin, voidaan puhua syömishäiriöstä. Syömishäiriöoireilun ja “terveellisen” oman kehon muokkaamisen välillä on vain veteen piirretty viiva. Osalle treeniaikataulusta ja suunnitelmallisesta syömisestä muodostuu selviytymis- tai pakokeino, josta ei enää pystykään joustamaan elämän ja arjen muutoksissa. Silloin ihmisen ajatukset pyörivät ruoan ja liikunnan kehässä näkemättä ja kokematta elämää enää muulla tavoin, eikä se enää ole tervettä.
Usein miesten syömishäiriöistä puhuttaessa jää ääneen sanomatta, että ahmintatyyppinen oireilu on hyvin tavanomaista. Ahmintatyyppisessäkin oireilussa on usein taustalla kokemus omasta kehosta vääränlaisena. Laihduttamis- tai lihaksikkuuden tavoitteluyrityksiä seuraa kontrollin menetys, kun ei pystykään vastaamaan itse itselleen asettamiin syömisen rajoituksiin ja tiukkoihin sääntöihin. Ahmintatyyppistä oireiluakaan ei tunnisteta terveydenhuollossa kovin hyvin, sillä sen sijaan että kysyttäisiin, miten ihminen todellisuudessa voi, keskitytään punnitsemiseen, vyötärönympäryksen mittaamiseen ja kehotuksiin liikkua ja pudottaa painoa, mikä hyvästä tarkoituksestaan huolimatta yleensä vain pahentaa tilannetta ja kannustaa syömishäiriöoireiluun. Kun ihmistä arvioidaan ainoastaan ulkoisilla mittareilla, jää tärkeä osa ihmisen hyvinvoinnista huomioimatta ja oikeanlainen apu saamatta.
Sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen lisää ulkonäköpaineita
On myös tutkittu, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluminen voi lisätä riskiä sairastua syömishäiriöön. Vaikka tässä kirjoituksessa puhutaankin binäärisen sukupuolikäsityksen mukaan pojista ja miehistä, tarkoitus ei ole vahvistaa olemassa olevia normeja liittyen sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Jos sukupuoleenkin kohdistuu paljon odotuksia ja paineita ulkonäön ja kehon muodon suhteen, paineet sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvilla voivat olla moninkertaiset. Ei siis ole ihme, että valtaväestöä suurempi osa tähän vähemmistöön kuuluvista oireilee tai sairastuu syömishäiriöön.
Uskallan väittää, että itsensä ja kehonsa hyväksyminen ei ole monellekaan helppoa, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, vaan vaatii paljon työtä ja myös taistelemista yhteiskunnassamme vallalla olevia normeja vastaan. Hyvin harvalla nuorella (tai myöskään aikuisella) on tähän riittävästi tietoa tai voimavaroja. Siksi meidän, joilla tähän on mahdollisuuksia, täytyy pitää asiasta (kovaa!) meteliä.
