JOHTAJALTA: Koneisiin kadonneet
Matkaa on nyt taitettu Poikien Talolla Oulussa puolisen vuotta. Aloitimme toimintamme elokuun loppupuolella, ja nyt, lokikirjan kirjoittamishetkellä, on poikia kohdattu jo noin 300 kertaa. Kohtaamisia on toteutettu yksilötyön, ryhmätoimintojen, avoimen toiminnan sekä verkossa tapahtuvan poikatyön merkeissä.
No miten näinkin mukavasti toiminta on saatu käyntiin? Pojat ja nuoret miehet ovat löytäneet talolle hyvin – kiitos verkostojen! Olemme tavanneet eri ammattiryhmien edustajia jo noin 450 kertaa. Tuo luku muodostuu niistä palavereista ja tutustumista, joihin meitä on pyydetty kertomaan toiminnastamme eri ammattilaisille. Vastaanotto verkostoissa on ollut todella positiivista. Kiitos upeille Oulun seudun ihimisille! Hyvinhän tämä on lähtenyt liikkeelle.
Se tilastoista. Tilastot kertovat toiminnasta syntyviä lukuja. Merkityksellisempää on miettiä toiminnan laatua, ovatko meillä käyneet pojat ja nuoret miehet olleet tyytyväisiä Poikien Taloon. Poikien ja nuorten miesten sitoutuneisuuden perusteella voidaan sanoa, että pojat ovat kai olleet tyytyväisiä talon toimintaan. Ne pojat ja nuoret miehet, jotka meille ovat tulleet, ovat aika suurella prosentilla myös jääneet Poikien Talon toiminnan piiriin. Tärkein mittari on kuitenkin kohtaamisessa havaittu hymy ja naurun hörähdys. Niitä on Poikien Talolla nähty ja kuultu usein.
Mikä sitten alueen poikien ja nuorten miesten elämää hankaloittaa tällä hetkellä eniten? Poikien Talon verkostoille tekemämme ’katugalluppi’, eli kahvipöytäkeskustelut Poikien Talolla, ovat osoittaneet, että konsoleiden ja tietokoneiden ääressä vietetty aika huolestuttaa eri ammattiryhmien edustajia eniten. Pelien ja tietokoneen ääressä vietetty aika yleisesti ottaen on yksi huolenaihe. Toinen huolenaihe on pelattujen pelien väkivaltaisuus.
Vanhemmat tuntuvat olevan keinottomia pelaamisen ja tietokoneella vietetyn ajan rajaamisen suhteen. Monet varmasti miettivät, mikä on sopiva aika olla päivittäin koneella. Helpoin vastaus siihen lienee se, että silloin kun pelaaminen ja tietokoneella käytetty aika ei haittaa muuta elämää. Milloin sitten pelaamisen ja tietokoneella olemisen voidaan katsoa haittaavan muuta elämää? No ainakin silloin, kun nuori ei kykene lähtemään kouluun tai koulussa esiintyy ongelmia jaksamisen kanssa. Pelaamisen rinnalla pitäisi aina kuitenkin olla myös muuta tekemistä. Jos koneella olo vie kaiken valveillaoloajan, tulisi hälytyskellojen soida. Yleinen suositus sanoo päivittäiseksi maksiajaksi kaksi tuntia, jonka lapsi saisi tv:n ja digitaalisien pelien ääressä viettää. Kuinka sitten asettaa rajat koneen ääressä istumiselle? Jotkut ammattilaiset kertovat vanhempien todenneen, etteivät halua sitä ainoaa mieluista tekemistä rajata. Tai ylipäänsä tuottaa pahaa mieltä lapselleen. Ymmärrettävää kyllä. Toisaalta tehdään samalla karhunpalvelus nuorelle itselleen. Useasti rajojen asettaminen, mikä kuuluu vanhemman vastuulle, aiheuttaa pahaa mieltä. Sille ei taida voida mitään. Pitää kuitenkin muistaa, ettei vain ota pois – pitää tarjota jotain mielekästä tilalle.
No sitten se toinen huolenaihe – konsoli- ja tietokonepelien väkivaltaisuus. Mukava aihe. Tutkimusta on sekä puolesta että vastaan – lisääkö väkivaltaiset pelit nuorten väkivaltaista käyttäytymistä? Viimeaikainen tutkimus tilastojen valossa osoittaa, ettei väkivaltaisten pelien pelaaminen lisää väkivaltaista käyttäytymistä. Väkivaltaiset pelit vaikuttavat silloin epäsuotuisasti nuoreen, jos nuoren muut tukirakenteet uupuvat tai niissä on ongelmia. Jos nuori kokee tai näkee väkivaltaa perheessään, silloin väkivaltaiset pelitkin lisäävät väkivaltaista käyttäytymistä, sanoo eräs tutkimus. Mutta helpoksi syntipukiksi pelit joutuvat, kun ei haluta tai osata tarkastella laajempaa kokonaisuutta. Päivänselvää on silti, että väkivaltaiset pelit, jotka ovat kielletty alle 18-vuotiailta, vaikuttavat kielteisesti niitä pelaaviin alle 18-vuotiaisiin pelaajiin. Jos peli on kielletty alle täysi-ikäisiltä – se on silloin ehdoton kielto. Mikä tässä sitten puhututtaa? No se, että vanhemmat ostavat lapsilleen näitä hyvinkin väkivaltaisia pelejä ymmärtämättömyyttään tai ostamista perustellaan sillä, että joka tapauksessa poika jollain kaverilla tätä saisi pelata. Vanhemmille helpoin tapa päästä ymmärrykseen pelien sisällöstä on pelata lasten kanssa. Eikä vanhemman kannata ajatella, osaako pelata. Riittää, että istuu vieressä ja seuraa peliä. Voihan se olla, että vieressä pelaava tai istuva vanhempi on paras tapa rohkaista lastaan keksimään jotain muuta tekemistä. Vanhemmille löytyy hyviä oppaita pelaamisen käsittelyyn, mm. THL:n julkiaisema Nuoret Pelissä opas, johon suosittelen perehtymään.
Päätän Lokikirjan raapustamisen 2.12.2013 klo 15:05. Keli paukkuu pakkasta, tyyntä – Jussi Markus