Kun työ siirtyi verkkoon

Tämän blogitekstin ajatus syntyi eräänä päivänä oman esimieheni kanssa käydyn keskustelun pohjalta, jossa juttelimme viikon kuulumisista ja suunnittelimme hieman tulevia työkuvioita. Meille Poikien Talon työntekijöille ominainen piirre on puhumisen jalo taito, joka monesti rönsyilee hyvinkin monenlaisiin teemoihin ja sfääreihin. Joskus näistä keskusteluista syntyy hyviä ideoita ja nyt hoksasimmekin pomoni kanssa, että seuraava blogitekstin aihe voisi liittyä etätyöhön ja sen synnyttämiin ajatuksiin sekä havaintoihin. Olimme kummatkin hoksanneet sen, että erilaisien verkkopohjaisten alustojen päivittäinen käyttö on yllättävän raskasta. Kun on tottunut tekemään töitä ihmisten kanssa niin sanotussa ”live” tilanteessa päivittäin, on ollut opettelemista totuttaa itsensä tietokoneen sekä puhelimen äärelle moniksi tunneiksi päivässä. On kuitenkin tähän alkuun heti todettava, että todella monia hyviä sekä uusia oivalluksia sekä menetelmiä on syntynyt lyhyessä ajassa. Ihminen on siitä ovela otus, että mukauttaa omaa toimintaansa aina tilannetta vastaavaksi ja täten selviytyy eteenpäin.

Sellainen fakta ihmisten välisestä kommunikoinnista on kiinnostava, että jopa 70 prosenttia ihmisen viestinnästä on nonverbaalista eli ilmein, elein ja esimerkiksi pukeutumisen kautta tapahtuvaa viestintää ja kommunikointia. Välitämme toisillemme tietoa itsestämme, omista aikeistamme ja haluistamme hyvin vaistonvaraisesti ja jopa tiedostamattamme. Se mitä puhumme ja kerromme toisillemme sanoilla, on loppu viimein vähäistä. Totta kai sanoilla ja puheella on painoarvoa, sitä ei voi kiistää. Joskus yksi sanakin voi merkitä riittävästi. Mutta isossa kuvassa olemuksemme ja kommunikointi koko kehoa hyödyntäen on merkittävämpää.

Nyt kun moni toiminta on siirtynyt nettiin ja erilaisiin kommunikointi alustoihin siellä, täytyy todeta, että homma on mennyt vaikeammaksi. Toisen ihmisen ”lukeminen” vaikkapa Microsoft Teamsissa tai Discordissa on paljon raskaampaa ja vaatii henkilöltä enemmän keskittymistä ja havainnointia. Aina et välttämättä näe toista, kuulet vain äänen. Tällöin joutuu käyttämään todella suuren määrän energiaa ihan vain siihen, että saa kiinni kommunikoinnin rytmistä. Milloin toinen lopettaa puheensa? Mihin väliin minä nappaan oman asiani kanssa? En myöskään pysty lukemaan toista tai hänen aikeitaan yhtä selkeästi, kun fyysisesti olemme ”eri tiloissa”. Silloin kun näen toisen web kameran välityksellä, on kommunikointi hieman helpompaa. Joskin ei silloinkaan korvaa oikeata kohtaamista kasvotusten.

Olen havainnut myös sellaisen asian, että minulle on hyvin luonteenomaista lähteä kotoani pois, tekemään töitä fyysisesti eri paikkaan. Siksi olenkin nyt kokenut sopivaksi tulla Poikien Talolle tekemään etätöitä, ennemmin kuin jäädä kotiin tietokoneen kanssa. Paikan vaihtuessa fyysisesti, tapahtuu myös mielen tasolla siirtymistä. Pystyn keskittyä paremmin ollessani pois kotoa. Silloin mieleni toimii vapaammin. Poikien Talon normi arjessa kohtaamme poikia ja nuoria miehiä lähes päivittäin, useamman tunnin kerrallaan. Silloin vaihdamme kuulumisia, rupattelemme viikon tapahtumista ja joskus saatamme esimerkiksi pohtia yhteiskuntamme tilaa. Jutteleminen soljuu eteenpäin omalla painollaan. Välillä voi tulla hiljaisia hetkiä tai tuumailu taukoja. Saatetaan hörpätä kahvia tai katsella ulos ikkunasta. Nyt etätyötä tehdessä katseeni on usein tiukasti kiinnittynyt tietokoneen näyttöön. Mikäli en ole keskustelemassa tai pitämässä jotain virtuaalitoimintoa, todennäköisesti reflektoin omaa tekemistäni tai etsin uutta tietoa johonkin tulevaan toimintoon. Aivoni tekevät työtä herkeämättä. Prosessoin ja ajattelen paljon. Tämä synnyttää usein tunteen päivän päätyttyä, että on tehnyt paljon työtä päällään. Joskus saattaa olla hieman ”outo” olo. Ikään kuin kävisi hieman ylikierroksilla.

Voisi kai todeta, että näinä aikoina ollaan paljon tekemisissä tiedon ja sen käsittelyn kanssa. Etsimme uusia ratkaisuja keksiäksemme uusia menetelmiä työhön. Innovoimme ja ”brain stormaamme”. Joudumme elämään tällä hetkellä suuressa määrin päämme kautta. Olisi todella tärkeää muistaa vastapaino. Nimittäin keho. Tarvitsemme fyysistä liikuntaa ja rasitusta, jotta päämme voi nollautua suuresta kuormituksesta. Raitis ulkoilma ja valo ovat onneksi apunamme tässä. Kun saamme riittävästi happea verenkiertoomme, mielentilammekin tasoittuu ja rentoutuu. Työn siirryttyä verkkoon, emme käytännössä pysty hyödyntämään kaikkien aistien kautta tulevaa tietoa. Ihmiskontaktien vähentämisen ja jopa välttämisen seurauksena luontainen tarpeemme nähdyksi tulemisen osalta saattaa jäädä vajaaksi tai joillain jopa olemattomaksi. Tällöin voimme kokea itsemme turvattomiksi, stressaantuneiksi tai kiukkuisiksi. Surullisiksikin. Jos tekee töitä esimerkiksi kuudesta kahdeksaan tuntia tietokoneen välityksellä ja tämän jälkeen jää sisälle katomaan televisiota tai etsii netflixistä jonkun sarjan, voi päivän päätteeksi tuolloinkin olla hieman ”outo” olo. Voi tuntea, että jotain puuttuu.

Nyt näyttäisi siltä, että korona ajan rajoituksia aletaan asteittain purkaa. Saamme pikkuhiljaa alkaa taas kokoontua pienillä porukoilla. Mielenkiinnolla odotan, että miten ”uusi normaali” arkemme alkaa pyöriä ja mitä se tuo tullessaan. Sen kyllä myönnän, että olen kaivannut ihmisiä ja heidän näkemistään. Olo on tällä hetkellä odottava ja myönteinen. On hyvä tietysti muistaa se kuuluisa maalaisjärki näin rajoitusten lieventyessä ja kiinnittää edelleen huomiota hyvään hygieniaan ja suurten kokoontumisten välttämiseen. Kesäkin alkaa jo olla lähellä, tästä on mukava mennä taas kohti uutta.

Joonas Koskela
Kirjoittaja on Oulun Poikien Talon ohjaaja