JAA

Tärkeiden asioiden äärellä

Vallitsevan korona tilanteen koskettaessa tällä hetkellä koko maailmaa, olen huomannut pysähtyneeni miettimään elämää hieman eri vinkkelistä. Koronan vaikutukset maailmanlaajuisesti ovat valtavat ja monitasoiset. Korona koskettaa sekä eri yhteisöjä että meitä jokaista yksilöä. Ajattelin kirjoittaa tämän blogitekstin perustuen siihen, millaisia ajatuksia ja tunteita vallitseva tilanne on itsessäni saanut liikkeelle ja mitä huomioita olen tehnyt omassa arjessani. Pohjustaakseni hieman tekstiäni, haluan kertoa hieman itsestäni persoonana. Koen aina olleeni ihmisenä sosiaalinen ja muiden seurassa hyvin viihtyvä persoona. Muiden ihmisten parissa olen kokenut saavani energiaa ja positiivista ”boostia” elämääni. Nykyisen tilanteen vallitessa minunkin sosiaalinen ympyräni on huomattavasti kaventunut arjen tasolla, face to face tapahtuvissa kohtaamisissa. Yhtenä esimerkkinä voisin käyttää yhtä harrastuksistani, nimittäin harrastajateatteria. Olen ollut mukana nykyisessä teatteriporukassa reippaat kolme vuotta ja ryhmästämme on sinä aikana muodostunut hyvin tiivis yhteisö. Toimintakauden aikana näemme toisiamme normaalisti yksi-kaksi kertaa viikossa. Tällä hetkellä harjoitukset fyysisessä ympäristössä ovat tauolla, mutta harjoittelu etänä on alkamassa. Yhteydenpito ja harjoittelu mahdollistuu toisenlaisessa ympäristössä, mutta kohtaaminen ja harjoittelu kasvokkain porukalla ei ole mahdollista. Olen lyhyessä ajassa jo hoksannut, kuinka tärkeä osa elämääni harrastusporukasta ja näistä ihmisistä on minulle muodostunut. Huomaan kaipaavani yhteistä tekemistä ja treenaamisen synnyttämää fiilistä yhteisöllisyydestä.

Toinen mainitsemisen arvoinen huomio on tiivistynyt yhteydenpito läheisiin ja ystäviin. Olen huomannut viettäväni paljon enemmän aikaa puhelimella, joko soitellen tai viestitellen. Läheisten ja ystävien kanssa ollaan vaihdettu päivittäisiä kuulumisia ja pähkäilty koronaa. Korona vaikuttaa jokaisen kohdalla kuitenkin yksilöllisesti ja elämän eri alueilla. Juteltavaa kyllä riittää. Yhteisesti jaettu huoli on selkeästi paljon pienempi kun yksin sitä miettiessä. Huomattavin muutos on selkeästi tapahtunut oman ajattelun tasolla. Tilanne on saanut pysähtymään konkreettisesti ja oma arvomaailma on myös kokenut jonkintasoista muutosta. En väitä, että arvomaailmani olisi aiemminkaan ollut mitenkään huonolla tolalla, mutta tällä hetkellä tuntuu, että asiat, joita on ehkä pitänyt jokseenkin ”itsestään selvinä” omassa elämässä, näyttäytyvät nyt eri valossa. Suomen kaltaisessa maassa, jossa ihmisten vapaa liikkuminen ja kokoontuminen porukalla ovat juurikin niitä itsestään selvinä pitämiämme asioita, ovatkin nyt meille jokseenkin rajoitettuja. On ollut jännä hoksata, ettenhän minä tänään pystykään lähteä uimahallille tai kirjastoon, kun ne ovat kaikki kiinni. Kauppakeskuksiin meneminen tai vaikkapa kahvittelu ystävän kanssa kaupungilla ei olekaan enää niin selvää. Täytyy miettiä, että onko järkevää lähteä noihin paikkoihin, joista virustartunnan saaminen on huomattavasti todennäköisempää, kuin jääminen kotiin kahvin keittoon ja kuulumisten vaihto ystävän kanssa puhelimen välityksellä.

Huomaan miettiväni paljon omia ihmissuhteitani. Sitä, että onpa minulla paljon mahtavia ja tärkeitä ihmisiä elämässäni. Saan jakaa heidän kanssa arkeani ja tehdä mitä erilaisempia asioita. Minulla on myös työ, jonka kautta tapaan uusia ihmisiä ja pystyn myös omalla toiminnallani auttamaan heitä. Edistää heidän hyvinvointiaan. Onkohan koko tämän korona pandemian tarkoitus saada ihmiset havahtumaan ja tajuamaan mikä on oikeasti tärkeää ja merkityksellistä? Tehokkuus, kuluttaminen ja kilpailu joutuvat väistymään akuutin kriisin edessä. On ajateltava yhteistä hyvää ja puhallettava yhteen hiileen. Mieleeni nousee myös ajatus toisten ihmisten arvostamisesta. Olen miettinyt muun muassa sitä, että tällaisina aikoina tiettyjen ammattialojen edustajat ovat tiukassa paikassa työssään ja joutuvat mukautumaan isosti. Ensimmäisenä tulee mieleen sairaanhoidossa toimivat ihmiset, kuten sairaanhoitajat, lääkärit, sairaala-apulaiset, ensihoidon työntekijät sekä kaikki muut alalla toimivat henkilöt. Elintarviketuotannossa, kaupan alalla, logistiikassa, varhaiskasvatuksessa sekä opetuksessa toimivat ihmiset ovat myös muuttuvassa tilanteessa hyvin tärkeässä roolissa. Unohtamatta päättäjiämme, tutkijoita, tiedotusvälineiden työntekijöitä taikka nuorison parissa työskenteleviä tahoja, johon itsekin lukeudun. Lista on melko pitkä. Monen työnkuva vaatii päivittämistä ja uusien menetelmien ideointia, kokeilemista ja käyttöönottoa. Mukautuminen on päivän sana. Oma arvostukseni eri ammattialojen työntekijöitä ja heidän työtään kohtaan on aiemmin ollut joko neutraalilla tai kunnioittavalla tasolla. En ole väheksynyt mitään työtä. Nyt näkökulman muutos on saanut minut entisestään pohtimaan, kuinka kaikkia meitä tarvitaan ja että jokaisen panoksella yhteisten asioiden eteen, on suuri vaikutus kokonaiskuvassa.

Positiivinen asia on se, että huomaan suuntaavani ajatteluani jo pidemmälle. Tottahan toki ymmärrän ja tiedostan vallitsevan tilanteen ja sen faktan, että pandemia on vasta hiljalleen saavuttamassa huippuaan ja voi mennä vielä pitkäänkin, ennen kuin asiat palautuvat normaalimmalle tasolle. Huomaan kuitenkin ajattelevani, että mitäköhän kaiken tämän jälkeen. Eniten huomaan odottavani sitä, että voin taas rennoin ja levollisin mielin nähdä ihmisiä päivittäisessä arjessani. Voin liikkua vapaasti ja taas harrastaa mukavan porukan kanssa. Voin keskustella ihmisten kanssa kasvokkain ja jakaa ajatuksia. Jotenkin uskon, että tällainen koko maailmaa koskettava kriisi synnyttää ihmisissä jotain uutta ja on jo synnyttänytkin. Uskon vahvasti, että moni käy mielessään läpi samoja pohdintoja, mitä minä olen viimeisten viikkojen aikana käynyt. Ja täytyy jo nyt sanoa, että kyllä kaiken tehokkuuden ja talouden korostuneen merkityksen alla on kuitenkin tärkeimpänä ihminen ja inhimillisyys sekä ihmisarvo. Kaikkialla maailmassa pyritään erilaisin radikaalein toimin varmistamaan, että tämä virus saataisi taltutettua ja ihmishenkiä pelastettua. Oman terveyden vaaliminen ja siitä huolehtiminen on tällä hetkellä prioriteetti numero yksi, joka kulkee käsikädessä muiden kanssaihmisten terveyden varmistamisessa.

Joonas Koskela
Kirjoittaja on Oulun Poikien Talon ohjaaja

← Takaisin