JAA

Omaa paikkaa etsimässä

Sanotaan, että sosiaaliset suhteet ovat yksi ihmisten perustarpeista.  Jokainen kaipaa ympärilleen kavereita ja yhteisöä, johon kuulua. Oon huomannu omassa elämässäni, että kavereita ja yhteisöä kaipaa erityisesti silloin, kun niitä ei oo.

Mie muutin Ouluun toiselta paikkakunnalta vailla opiskelupaikkaa. Olin jotenkin aivan hukassa sosiaalisten piirien suhteen.

Koulun varjolla on helppo löytää uusia tuttavuuksia. Opiskelukaverien kanssa voi aina puhua kouluun liittyvistä asioista, esimerkiksi kursseista, opettajista ja projekteista, ja siten hiljalleen tutustua muihin. Tutustuminen uusiin ihmisiin ilman yhteisiä kokemuksia on paljon vaikeampaa, ja tuntuupi että ei sitä viitti tuntemattomillekaan keskellä katua alkaa höpöttämään omia kuulumisia. Juttelu ja ”small talk” tuntemattomien kanssa esimerkiksi kaupassa, uimahallissa, kahvilassa tai kirjastossa ei ainakaan vielä kuulu suomalaiseen tapakulttuuriin. Välillä mietin, että miten ihmeessä ikinä kukaan tutustuu yhtään kehenkään.

Mie kaipasin myös hirveästi porukkaan kuulumisen tunnetta, ja että olisin jonkin yhteisön jäsen. Minusta tuntui, että mie oon vaan yksinäinen möllöttäjä, yksiööni linnoittautunut työtön luuseri. Kaipasin muiden ihmisten näkemistä ja jonkun syyn lähteä käymään ulkona kämpästäni. Olin vähän eksyksissä, jokaisella elämän osa-alueella.

Nyt tuntuu, että oon täältä löytänyt kauan kaipaamani yhteisön. Poikien talon toiminta on tuonut paljon sisältöä arkeen, on kiva tulla jonnekin viettämään aikaa, ja jutella ihmisille. Välillä on kiva vaan olla, kuunnella puheen sorinaa ja seurata kun ihmiset juttelevat tai pelaavat pelejä.

Kaikista tärkein asia on kuitenkin tieto siitä, että on joku paikka, minne mennä ja tietää tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Olli
Kirjoittaja on Oulun Poikien Talon kävijä

← Takaisin