Poikien Talon luova kirjoittaminen, osa 2

Kerroimme aiemmin, että Poikien Talo on toteuttanut korona-aikana viikoittain useita etätoimintoja, joista yhtenä toimintona on toteutettu luovaa kirjoittamista. Kerroimme luovan kirjoittamisen tarkoituksesta ja hyödystä tarkemmin aiemmassa blogikirjoituksessamme. Julkaisemme nyt seuraavan tekstikavalkadin.

Torinrannan vastapäisessä kuusimetsässä asui erakko.
Hänellä oli ruskea ja pitkä kihara parta, ainakin vatsaan asti ulottuva. Päässään hänellä oli vanha ja nukkavieru huopahattu, joka oli joskus ostettu torilta. Erakko piti tulia metsässä soramontulla. Sinne ei kukaan eksynyt koskaan, joten siellä sai olla aina rauhassa. Erakko oli tehnyt nuotion suuren kivikasan päälle, lähelle soramontun reunaa.
Oli kirkas alkukesän aamuyö. Lämpötila oli juuri ja juuri lämpimän puolella. Kuu näkyi vielä taivaanrannassa, jota vasten myös koukkuselkäinen erakon siluetti piirtyi.
Hän keitti kattilassa itselleen keittoa, joka näytti kuin se olisi mämmin ja hernekeiton sekoitusta. Seos porisi ja kupli mustassa kattilassa oranssien liekkien sitä lämmittäessä.  Ukko otti vierestään puisen lusikan ja alkoi särpiä velliä suoraan kattilasta.
–Lapsena piti aina syödä puuro niin tarkasti, että kupin pohjassa oleva Mikki Hiiri tulee näkyviin. Nykyään pitää syödä että säilyy hengissä, ajatteli Erakko itsekseen ja oikein ryysti mönjää lusikastaan.
Syötyään erakko otti repustaan askin ja pisti tupakiksi. Hän istui kivelle ja katseli alas röykkiöltä. Nuotio rätisi
–Tuntuu välillä, että eläisin lasipallon sisällä, näen maailman mutten voi koskettaa sitä, tuumi Erakko ja puhalsi savua taivaalle. Aamuyö oli värjännyt soramontun, kiviröykkiön ja metsän tummansiniseksi. Metsästä kuului yön lintujen huutoja, ja usva alkoi lipua kohti Erakkoa metsänreunasta.
– Mies, 22  

Arska katseli nurkkaan pinottua kiviröykkiötä. Sen oli hänelle kämppäänsä tähän mennessä ainoaksi sisustuselementiksi antanut hänen tätinsä toissapäivänä järjestetyissä tupaantuliaisissa.
Mikkihiireksikin kutsuttu Arska halusi tapansa vastaisesti lähteä ulos iänikuisen maleksimisen sijaan. Tuparit olivat antaneet sysäyksen hyvältä tuntunutta sosialisoimista minkä hän ei vielä soisi loppuvan.
Arska veti viimeisen palan rapeaa paahtoleipää kitusiinsa ja lähti kohti toria.
Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Avonaisilla pöydillä välkehtivät kaikenlaiset rihkamat ja helyt – ensimmäisenä hänen silmäänsä osui kultaisille metallijaloille nostettu lasipallo, joka häälyi huiveilla vuoratun mummon kojun perällä.
Arska havahtui huomatessaan tuijottaneensa lasipallon sisällä olevaa hienoista vihreää sävyä minuuttitolkulla. Hän ravisti lipuvat ajatukset mielestään ja päätyi koristeiden sijaan ostamaan itselleen kolme rovetta kotitekoista mämmiä.
Paksua ruista lusikoidessaan hän katseli kojujen eteen pysähtyneitä pariskuntia malttamattomasti viilettävine lapsineen. Hän hymyili hieman heidän ilmeiselle hyväosaisuudelleen.
– Mies, 27