Pojat kukistivat yhteistuumin pahan mustan hämähäkin
Dungeons & Dragons -roolipelaamisella hyviä tuloksia Oulun Poikien Talolla
Poikien Talolla saatiin juuri päätökseen ensimmäistä kertaa järjestetty D&D-roolipeliryhmä, jonka finaali pelattiin 8. helmikuuta. Ensisijaisesti aktiivisuuden ja tarkkaavuuden haasteita omaaville nuorille tarkoitettu roolipeliryhmä toteutettiin yhteistyössä ADHD-liiton kanssa.
”Pelissä taisteltiin urhoollisesti mitä kauheimpia otuksia vastaan ja kovan kamppailun jälkeen pojat saivat lopulta kukistettua pahan mustan hämähäkin. Iso kiitos osallistuneille, sekä peliä vetäneelle vapaaehtoisellemme Juha Sunille!” Poikien Talon ohjaaja Aukusti Saarijärvi kiittelee.
Ryhmä koostui kolmesta nuoresta ja sen pituus oli noin 10 viikkoa, kokoontumiset sovittiin viikoittaisiksi. Pelipaikkana toimi Poikien Talo Oulun keskustassa. Näiden kymmenen viikon aikana Saarijärvi, Suni ja nuoret pääsivät tutustumaan toisiinsa uuden pelikokemuksen kautta, joka pysyy varmasti kaikkien mielessä pitkään. Roolipeliseikkailun vetäjänä ja pelinjohtajana toiminut Suni kertoo hieman miettineensä ennakkoon, kuinka sujuvasti peli saadaan onnistumaan.
”Vaikka pidän itseäni jo kohtuullisen kokeneena pelinjohtajana, niin kieltämättä jännitin hieman, miten homma onnistuu. Kuinka saamme osallistujat innostumaan, kun otetaan huomioon, etteivät kaikki pelaajat tai pelijohtaja tunteneet toisiaan laisinkaan entuudestaan?” Suni selittää.
Lisäksi osalle Poikien Talo ympäristönä oli täysin uusi kokemus, roolipelaamisesta ei ollut kokemusta ja pelaamaan ryhdyttiin varsin tiiviillä syklillä. Pelaajat saatiin kuitenkin Juhan täyden eläytymisen ja lumoavan tarinan avulla tempaistua kertaheitolla mukaan. Loppua kohden peli sujui kuin rasvattu. Ryhmä toimi ja peli kulki moitteettomasti.
”Yksi pojista taisi jopa ostaa D&D-kirjan, ja jos siitä harrastamisen kipinä syttyi, niin koen, että olemme onnistuneet ryhmän tarkoitusperissä,” Saarijärvi iloitsee.
Roolipelaamisessa vain taivas rajana
Roolipelaamisen historia on ollut hyvin samankaltainen kuin videopelaamisen. Dungeons & Dragons- roolipelin nimen kuullessaan monille saattaa tulla mieleen esimerkiksi Stranger Things- sarjan alussa oleva synkkä kellari, jossa ”nörtähtävät” pojat puhuvat loitsuista, ”läpäisyvauriosta” ja muista siansaksalta kuulostavista asioista.
”Nykyään roolipelaaminen on kuitenkin ottanut tuulta alleen ja se ei enää ole vain tuossa skenaariossa harrastettava marginaalinen harrastus.” Saarijärvi kertoo.
Suomessa on noin 80 000 roolipelien harrastajaa, joista suurin osa kokee, että roolipelaaminen on tukenut heidän kasvuaan vastuullisiksi aikuisiksi ja vahvistanut heidän identiteettinsä löytämistä. Roolipelaaminen on myös sosiaalinen tapahtuma, sillä se vaatii aina vähintään neljä pelaajaa.
Saarijärvi kokee, että roolipelaaminen on hyvin aliarvostettu taiteenlaji. Pelinjohtaja maalaa kauniin maailman täynnä mysteerejä ja vaativia tehtäviä, jonka jälkeen pelaajat antavat tarinalle elämän toimimalla miten tahtovat ja milloin tahtovat. Saarijärvi toivoo, että nuorten kanssa töitä tekevät ihmiset huomaisivat roolipelaamisessa olevan potentiaalin ja loisivat toinen toistaan hienompia kokonaisuuksia ja kokemuksia nuorisotyön kentälle.
”Roolipelaamisessa vain taivas on rajana! Koen, että sitä voitaisiin hyödyntää paljon enemmänkin pedagogisessa mielessä.” hän toteaa.
Pelaaminen nosti esiin nuorten ongelmanratkaisukyvyn ja kekseliäisyyden
Roolipelaamisessa pelaajat luovat hahmot joilla he seikkailevat ”Dungeon masterin”, eli pelin vetäjän luomassa fantasiamaailmassa. Poikien Talolla pelatun ryhmän tapauksessa hahmoja olivat Amok; puoliörkki barbaari, joka traagisen alkuperänsä seurauksena käytti kahleita aseinaan, Dianne; seikkailija, joka käytti aseinaan pitkäjousta ja yhden käden miekkaa, Paladin; joka pitkän sotilastaustansa seurauksena tunsi jokaisen kaupungin vartiokaartia ja käytti myös yhden käden miekkaa iskeäkseen pelkoa pahantekijöiden sydämiin sekä Rogue; joka käytti viekkauttaan saadakseen tietoja pahantekijöiden olinpaikoista, vahvuuksista ja ehkäpä myös muutaman ekstrakolikon omaan pussiinsa. Nämä hahmot seikkailivat ympäri Phandelverea kohdaten toinen toistaan vaativampia haasteita.
”Tarinaa kerrotaan hyvin samaan tapaan kuin satua ja siihen on hyvin helppo eläytyä mukaan. Ajattelen, että se antaa itseään epäilevälle nuorelle mahdollisuuden kohdata muita ilman epävarmuutta, sillä pelatessa hahmot keskustelevat, emme me.” Saarijärvi kuvailee.
Sunin alussa kokema huoli pelin onnistumisesta kaikkosi nopeasti; nuoret pelaajat osoittautuivat erittäin innokkaiksi ja hyvin asiaan ja hahmoihinsa paneutuviksi sekä tilanteisiin eläytyviksi. Ryhmä pelasi tiivistetyn version Lost Mines of Phandelver -seikkailusta ja se selkeästi tempaisi pojat mukaansa. Suni yllättyi useammin kuin kerran positiivisesti poikien oivallisista ideoista, ratkaisumalleista ja kekseliäisyydestä. Pelaajat tulivat hyvin keskenään juttuun, tekivät hienosti yhteistyötä, käyttivät hahmojensa kykyjä ja myös aidosti roolipelasivat hahmojaan omine persoonallisuuksineen.
”Pelaajat jaksoivat keskittyä peliin erittäin hyvin, eikä ennalta arvioituja säännöllisiä taukoja edes tarvittu, kun peli vei mukanaan. Erityisesti kartat, taistelut miniatyyreineen, nopanheitot ja hahmojen erikoiskyvyt pitivät poikien mielenkiintoa yllä loputtomiin ja seikkailu eteni vauhdikkaasti.” Suni kuvailee.
Phandalinin alueella seikkaili yhteensä kuusi pelaajien kontrolloimaa hahmoa, joista neljä selvisi seikkailun päätökseen. Seikkailu piti sisällään peikkojen väijytyksiä ja näiden kotiluolaston, Phandalinin kasvavan pikkukaupungin asukkaineen ja Punaleima-ryöväreiden aiheuttamine ongelmineen. Miljöönä toimi Kolmikarjun väylän varrella sijaitsevat rauniot, vanhan haamun tyyssija sekä suuri Aaltokaikujen luolasto. Pelaajien hahmot selvisivät ja jäljittivät, hiipivät ja hyökkäsivät, hakivat apuvoimia, soluttautuivat, tekivät virheitä ja kokivat onnistumisia.
”Itse koen pelin kokonaisuutena oikein onnistuneeksi. Kaikki pojat olivat aktiivisesti alusta asti mukana joka pelikerralla sairastapauksia lukuun ottamatta. Kaikki olivat aktiivisia myös itse pelissä jäämättä toistensa varjoon,” Suni iloitsee.
Useampi pojista alkoi hankkia D&D -materiaalia itselleen ja olivat kiinnostuneita kuulemaan heti, jos pelimahdollisuuksia ilmenee jatkossa lisää. Tiiviissä minikampanjassa päästiin vasta raapaisemaan pintaa, mutta se oli kuitenkin laajuudeltaan riittävä, jotta pelaajat saivat käsityksen siitä mistä pelaamisessa on kyse.
”Iso kiitos Poikien Talolle puitteiden järjestämisestä sekä Aukustille avusta ja peliseurasta.,” Suni kiittelee lopuksi.