JAA

Positiivinen maskuliinisuus

Saavatko pojat vielä olla poikia ja tytöt tyttöjä? Tietysti! Olennaista on se, että onko ollut riittävästi mahdollisuuksia kasvaa sellaiseen aikuisuuteen, mikä pojasta on luontevimmalle ja omimmalle tuntunut. Henkilökohtaisesti en ole kokenut omassa elämässäni vahvaa ulkopuolista ohjausta tietynlaiseen muottiin, joka ei itsestäni olisi tuntunut omalle. Erilaisia vaihtoehtoja tarjottiin, joista valinnat ohjautuivat kaveriporukoiden ja intuition mukaan. Musiikillistakin ilmaisua tarjottiin ja siihen jopa painostettiin, mutta perehtyneisyyteni ja luontainen lahjakkuuteni eivät puoltaneet kovin kummoista musiikillista harrastuneisuutta. Lyhyeksi jäi se matka. Olenkin ollut musiikissa saajan paikalla ja siitä nauttinut.

Onko kasvattaja epäonnistunut, jos pojat leikkivät pikkuautoilla tai tytöt prinsessaleikkejät? Ei.  Lapset saavat leikkiä juuri niitä leikkejä, mitkä heistä tuntuvat mielekkäälle, eikä kasvattajan tule säikähtää lapsen tekemiä valintoja leikkien suhteen. Myöskään pelkoa ei pidä aiheuttaa se, jos lapset ylittävät ”perinteisinä pidettyjä” sukupuolirajoja. Kun kasvattaja lähtee tietoisesti ohjaamaan lastaan hänen mielestään sukupuolen mukaan määräytyvään oikeaan suuntaan, ollaan vaarallisilla vesillä. Jos lapsi kokee, ettei täytä niitä odotuksia, joita hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset häneen osoittavat, on se itsetunnon kannalta musertavaa. Näitä tarinoita tulee joskus vastaan Poikien Talolla.

Kaikkien kasvattajien tulisi toki aika ajoin tarkistaa omaan henkilökohtaiseen käyttöjärjestelmään asennettujen sovellusten sukupuoliroolioletukset. Itsekin törmään omassa ajattelussa ”perinteisenä pidettyihin” yleistyksiin kohtuullisen usein. En tiedä kuinka moni voi oikeasti mieltää itsensä rooliodotuksista vapaaksi henkilöksi. Omaa intuitiota kannattaa testata esittämällä itselleen kysymyksiä, johon vastaa alitajuisesti. Mitä mieleesi juolahtaa, kun pitäisi kuvata minuutissa yksittäisillä sanoilla ”pärjäävä tyttö” tai ”pärjäävä poika”. Onko näillä lapsilla ajattelussasi eroa? Millainen on pärjäävä poika, millainen on puolestaan tyttö. Onko niissä eroa?

Positiivinen maskuliinisuus? Voisiko positiivinen maskuliinisuus olla vastakohta toksiselle maskuliinisuudelle? Jälkimmäinen on ainakin väkivaltaa ihannoivaa ja sallivaa, jossa pärjäävyys on puhtaasti yksilön omalla vastuulla.  (KT) Sari Haapakangas (ent. Manninen) on kirjoittanut maskuliinisuuden hierarkioista, joissa pojat hakevat valta-asemia hyvin vahvasti kontekstisidonnaisesti. Toisessa ryhmässä valtahierarkia määräytyy eri tavalla kuin toisessa. Ehkä perinteisesti valta-asema poikien keskuudessa alakoulun ylemmillä luokka-asteilla ja yläkoulussa haetaan sekä sujuvilla sosiaalisilla taidoilla, että mahdollisesti fyysisillä ominaisuuksilla. Yleisesti ottaen uskaltaa kai todeta, ettei edellä mainituissa ryhmissä erilaisuuteen välttämättä kovin sallivasti suhtauduta. Tai ainakaan valtahierarkian ylätasolle ei heikoilla sosiaalisilla taidoilla tai fyysisillä valmiuksilla päästä. Totta kai poikkeuksia on. Sallivuutta sukupuolen sisälle tulisi pystyä nykyistä paremmin rakentaa. Vastuussa siitä olemme me kasvattajat.

Valtahierarkioihin palaaminen omassa lapsuudessa ja nuoruudessa todentaa hyvin Sari Haapakankaan tekemää tutkimusta. Ala-asteella poikien valtahierarkiat rakentuivat pitkälti liikunnallisella pärjäämisellä, respektiä ei koulumenestymisellä ansaittu. Yläasteella pakka jaettiin uudelleen. Uudet luokkajaot, uudet oppilaat eri kouluilta ja murrosiän myllerrykset yhteenlaskettuna valtahierarkiat rakentuivat uudelleen. Ehkä juuri murrosikä muutti myös respektin ansaitsemismekaniikkaa eniten. Seiskaluokkalaiset pelonsekaisin tuntein aloittivat yläasteen peläten pahamaineista ”möllin asemaa”, miettien uitetaanko päätä vessanpöntössä, saako laitettua hanttiin. Yläasteaikaa kokonaisuutena muistellen, tuntuu että respektit haettiin auktoriteetteja, eli opettajia tai jopa rehtoria vastustaen ja koulun sääntöjä rikkoen. Pelonsekaista kunnioitusta saivat pojat, jotka edellä mainituissa toimissa olivat näkyvimmin esillä ja puheissa. Nuoruuden portaita yläasteen loppupuolella eteenpäin astellessa ja Raahen kävelykatua edestakaisin pikkuryhmissä kulkien samaa hämmennystä aiheuttavaa respektia saivat ne nuoret miehet, jotka kymppikassin juotuaan otattelivat yhteen nyrkein toisen ”pahamainisen” nuoren miehen kanssa.

Iän karttuessa ja henkisen iän seuratessa biologista kehitystä nuo respetktit ansaittiinkin jo eri tavalla. Kävelykadulla edelleen nyrkkiä heiluttelevat nuoret miehet eivät ansainneetkaan asemaansa valtahierarkian ”huipulta” vaan kaveripiiri joko harventui tai paremminkin he pyrkivät suuntaamaan kasvavan nuoren miehen tarmoa johonkin kehittävämpään. Jälkeenpäin ajateltuna ja muistellen valitettavan monen nuoren miehen polku ei yläasteen valtahierarkian huipulta kohti aikuisuutta ole ollut kovin ruusuinen.

Ajat ovat muuttuneet. Maskuliinisuuden hierarkiat määräytyvät edelleen kontekstisidonnaisesti. Enenevässä määrin uskon, että valtahierarkiat määräytyvät aivan muulla tavoin, mitä se on ollut 1990-luvulla – luonnollisesti.  Muokkaammeko ajatteluamme niin, että todellisuudessa annamme lasten kasvaa sellaiseen aikuisuuteen mikä heistä tuntuu luontevalle?

Sukupuolisensitiivisyydessä tunnistetaan sukupuolen merkitys henkilön kasvussa ja kehityksessä. Sukupuoli on olennainen osa ihmisen identiteetin rakentumista. Sukupuoli ei kuitenkaan koskaan saisi olla rajoite ihmisen toiminnalle. Rajoitteet syntyvät pääsääntöisesti ahtaista sukupuoleen liitetyistä rooliodotuksista. Millaisia pojat ovat, mitä pojat harrastavat jne. Jos tiedostaen tai tiedostamatta kasvatamme lapsia noudatellen perinteisiä rooliodotuksia, syntyy väistämättä tilanteita, joissa yksilön oma tahto ei vastaa yleisesti odotettua tai pidettyä. Mitä vahvempi on kasvattajan oletus siitä, mitä tulisi tehdä, mistä tulisi pitää, millainen tulisi olla. Sen suurempi on lapsen kokemus riittämättömyydestä ja kelpaamattomuudesta olla sellainen kuin on. Lapsia tulee kannustaa kokeilemaan erilaisia leikkejä, antaa reilusti mahdollisuus ja vapaus valita. Kokeneet vanhemmat ja kasvatusalan ammattilaiset ovat toki huomanneet, että eri aikakausina painotukset ja mielenkiinnon kohteet vaihtelevat. Kasvattajien ei kuitenkaan kannata säikähtää, jos lapsi suuntautuu ”perinteisenä pidettyihin” sukupuolirooleihin. Kunhan ollaan varmoja siitä, että valinta on todella lapsen oma ja hänellä on ollut vapaus valita. Lasta on kannustettu kokeilemaan erilaisia olemisen ja tekemisen muotoja. Kuitenkaan kasvatuksessa ja vanhemmuudessa ei mielestäni tulisi suunnata pyrkimykseen kasvattaa lasta tyhijöissä, varmistuen siitä, ettei lapsi saa mitään ”perinteisiä rooliodotuksia”. Kasvussaan lapsi ja nuori tarvitsee erilaisia peilejä oman identiteetin kasvun tueksi. Palasia siitä, millaiseksi yksilö haluaa kasvaa. Ympäristöstä tulee sukupuolittuneita ajatuksia ja käytänteitä. Kasvattajan tehtävänä on suodattaa ja mahdollistaa lapselle mahdollisimman yksilöllinen kasvu ja kehitys.

Myönnettävä on, että sukupuoleen liitetyistä rooliodotuksista vapaa ajattelu ja kohtaaminen on teoriassa helppoa ja itsestään selvää. Silti epäilen, että sitä ilmenee paljon enemmän kuin tiedostamme. Vaikeus rooliodotuksista vapaan kohtaamisen mahdollistamiseen liittyy juuri siihen, että oletukset ovat niin vahvasti tiedostamattomia.

Lopuksi tähdennän sukupuolisensitiivisen ajattelun yhtä tärkeintä ja tässä tekstissä kirjoittamatta jäänyttä näkökulmaa. Sukupuolta ei pidä nähdä kaksinapaisena järjestelmänä. Sukupuoli on paitsi biologinen (sex) ja kulttuurinen (gender), mutta myös kokemuksellinen. Aina sukupuoli ei vastaa kokemusta. Tai sukupuolelle ei löydy itselle soveltuvaa määritelmää. Tämän vuoksi ilmaisu ”perinteisenä pidetty” on jopa loukkaava, pahoittelut siitä. Ylläpidän näin kirjoittaessani sukupuolen kaksinapaista ajattelua. Eli loppuun alleviivaus ja kertaus: Annetaan lasten ja nuorten kasvaa sellaiseen aikuisuuteen, mikä hänestä mielekkäälle tuntuu.

Jussi Markus
Kirjoittaja on Oulun Poikien Talon johtaja

Sari Haapakankaan väitöskirja:
”Iso, vahva, rohkee – kaikenlaista”. Maskuliinisuudet, poikien valtahierarkiat ja väkivalta koulussa http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789514263590.pdf

← Takaisin