JAA

Seksuaalikasvatukseen ja uhrityöhön toivottua lisärahoitusta

Poikien Talon viikko alkoi leveällä hymyllä, kun sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila kävi vierailulla talolla.
Hymyn taustalla on valtioneuvoston vahvistama tuore päätös vuoden 2019 STEA-avustuksista, joiden turvin Vuolle Setlementin Poikien ja Tyttöjen Talojen toimintaan on saatu 50 000 euron lisäavustukset. Mattilan vierailu oli odotettu myös sen vuoksi, että kun kaksi vuotta sitten Poikien Talon olemassaolo oli uhattuna, jo tuolloin sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Mattila mahdollisti toiminnan jatkumisen. Nyt saadun lisärahoituksen myötä Poikien Talo aloittaa uuden työntekijän rekrytoinnin lähipäivinä.

”Haluamme lisätä muun muassa seksuaalikasvatuksen ja -neuvonnan tarjontaa Poikien Talolla. On hienoa, että saamme tähän viimein lisäkäsiä,” Poikien Talon johtaja Jussi Markus toteaa.

Saatu lisärahoitus mahdollistaa muun muassa henkilöstön jalkautumisen oppilaitoksiin ja muihin ympäristöihin; esimerkiksi maahanmuuttajanuorten ja vanhempien pariin. Osana seksuaaliväkivaltatyötä tarkoituksena on tukea
myös uhrien vanhempia pitkäkestoisella vertaistuella sekä yksilökohtaisella tuella. Lisäksi tärkeä osa palvelua tulee olemaan maahanmuuttajien ja muidenkin nuorten ja aikuisten kanssa työskentelevien ammattilaisten koulutus ja tukeminen. Lisärahoituksen avulla ministeriö haluaa vahvistaa kriisiauttamiseen ja arjen turvallisuuteen liittyviä toimintoja.

”Olemme erityisen tyytyväisiä, että nuorten parissa tehty työ laajenee. Seksuaalikasvatukselle, -neuvonnalle ja seksuaaliväkivaltatyölle on alueellamme suuri tarve ja Oulun viime kuukausien tapahtumien myötä tarve on tullut selkeästi näkyville,” Vuolteen toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen toteaa.

Artikkeli julkaistu Forum24 lehdessä 19.2.2019.

← Takaisin