VIERAILIJALTA: Takaisin luontoon

”Jos et anna pojalle leikkipyssyä, hän tekee sen itse.” Ennen juostiin pihalla kilpaa, ammuttiin kaveria puupalikkapyssyllä ja juostiin piiloon. Nyt taistellaan nettipeleissä skypen kautta tuttujen ja tuntemattomien kanssa todellisuutta jäljittelevässä grafiikassa. Veri lentää ja päät irtoilevat. Uusia elämiä tulee menetettyjen tilalle loputtomiin. K16 pelistä voi tehdä K12 pelin laittamalla pelihahmolle virtuaalilasit päähän, jolloin veri ja tuhoutuneet ruumiinosat muuttuvat serpentiineiksi ja sydämiksi. Tässä absurdissa maailmassa sama väkivalta-asenne on läsnä ja tiedostamaton mieli muokkautuu sen mukana. Herää kysymys, miksi väkivaltapelejä on ylipäätään olemassa.

Pihat ammottavat tyhjyyttään ja niiden mukana metsät huutavat leikkimään sisällä istuvia peliaddikteja. Luonto odottaa lasten leikkien riemua, erimielisyyksiä ja sovintoja, leikkien jatkumista ja loputonta keksivää lapsen mieltä. Luonto tietää, mitä tästä päivästä puuttuu: aidon leikin ja liikkumisen ilo, tunnekuohut yhdessä, kavereiden nauravat ja itkevät kasvot, yhdessä kuivatut kyyneleet ja juoksuleikin lomassa kaatumisen aiheuttamat pienet verinaarmut. Pihoilla ja metsissä on tilaa myös aikuisille, heille joiden tehtävä on näyttää elämisen mallia, auttaa riitojen selvittelyssä ja puumajan rakentamisessa, kantaa reppuselässä ja viedä eväsretkelle.

Aikuisten luomassa virtuaalimaailmassa lapset unohtavat, miten leikkiä ja miltä tuntuu kiivetä puuhun tai tuntea jalan alla sammal ja kädessä sileä kivi. Perheet hajoavat virtuaalimaailman ja aidon kohtaamisen taistellessa vähäisestä vapaa-ajasta. Jo vuosikymmeniä ihmissuhteita on uhrattu televisioruudun alttarille. Nyt kodit ovat täynnä pieniä ja isoja alttareita; syliin otettavia ja sänkyyn mukaan vietäviä. Näissä ruuduissa ei tarvitse olla toiselle läsnä eikä tahtoa vastamäessä. Ruudut voi sulkea, ihmisiä ei. Pienet oppivat isojen perässä. Eniten opittavaa meillä isoilla olisi pieniltä lapsilta, he ammentavat luonnosta ihan luonnostaan.

Ota kiinni kädestä
ja peikkometsään palaa
näytä elämisen mallia
ja voimapuuta halaa.
Kerro kiemuraiset polut
ja mutkikkaampi tie,
seikkailuihin suuriin
minut mukanasi vie.

Essi Nuortimo-Nopanen
Kirjoittaja on Kokkolassa asuva avojalakanen oululainen luokanopettaja ja henkinen valmentaja