VIERAILIJALTA: Tukea ja toivoa

Poikien talon toimintaa ollaan kaivattu Ouluun jo jonkin aikaa tyttöjen talon rinnalle, sillä erityisesti poikia varten suunnattua ammatillista toimintaa tarvitaan. Pojat hyötyvät usein toiminnallisesta tai ryhmämuotoisesta työskentelystä, jonka lomassa voidaan keskustella vaikeasti lähestyttävistä aiheista esim. tunteista. Kouluikäisille lapsille on tarjolla lakisääteisiä palveluja esim. koulukuraattori- ja koulupsykologipalveluja koulunkäynnin ja hankalissa elämäntilanteissa tukemiseksi mutta valitettavasti pojat eivät aina itse osaa tai halua ohjautua näiden palveluiden piiriin. Kuraattori- ja psykologipalvelut tarjoavat keskusteluapua eri teemoissa eri menetelmin, usein yksilötasoisesti. Keskustelun ohella toiminnallisuus ja vertaisuus ovat mielestäni erityisesti poikien kohdalla se, millä päästään pintaa syvemmälle. Olen iloinen, että Poikien talo voi tarjota tällaista tukea kaupunkimme pojille. Olen kuitenkin huomannut, että poikien kohdalla motivointi erilaisiin palveluihin on haastavaa, erityisesti yläkoululaisten kohdalla. Miten motivoida ja sitouttaa poikia erilaisten palveluiden pariin? Miten muuttaa työkäytäntöjä siten, että ne tavoittavat pojat tarkoituksenmukaisesti? Vai olisiko syytä syventää yhteistyökäytäntöjä olemassa olevien, lakisääteisiä palveluja tukevien toimijoiden kanssa?

Teemu kirjoitti siitä, että nuoren tulisi saada varhaisessa vaiheessa apua ja taitoja omassa elämässä pärjäämiseen ja itseensä luottamiseen. Yhteiskunnassa peräänkuulutetaan varhaista puuttumista ja ennaltaehkäisyä mutta konkreettiset toimenpiteet niiden toteuttamiseksi ovat usein kaukana konkretiasta. Millä tavoin ongelmien ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista toteutetaan päiväkodissa, koulussa? Niin poikien kuin tyttöjenkin kohdalla jo se, että koti tukee lapsen itsetuntoa ja vanhemmat tarjoavat turvaa, huolenpitoa ja riittävää läsnäoloa, on varhaista puuttumista tai ehkä ennemmin ennaltaehkäisyä. Päiväkodissa ja koulussa ennaltaehkäisyä ovat luottamuksellisen ja suvaitsevan ilmapiirin luominen sekä kodin ja koulun toimiva yhteistyö. Koulun oppilashuoltoryhmien tavoitteena on tukea ja kehittää koko koulun hyvinvointia ja sillä keinoin pyrkiä ennaltaehkäisemään yhteisö- ja yksilötason ongelmia. Varhainen puuttuminen on oikeastaan oikea-aikaista puuttumista, eli puututaan jo silloin, kun ongelmat ovat pieniä, ei vasta silloin kun tarvitaan palo-autoa sammuttamaan tulipaloa. Oikea-aikainen puuttuminen vaatii koulun aikuisilta, erityisesti opettajilta kykyä havaita huoli ja ottaa se puheeksi kodin ja muiden tarvittavien tahojen kanssa. Avun muoto voi olla eri palvelujen tarjoamaa keskusteluapua, tuen muotojen kartoittamista ja suunnittelemista koulunkäynnin tukemiseksi, ryhmä- tai luokkakohtaista tukea, vertaisryhmään tai muuhun sopivaan palveluun ohjaamista tai perheen kanssa työskentelyä. Erityisen tärkeää on saada kodin ja koulun tavoitteet oppilaan tukemiseksi yhteiseksi tavoitteeksi, yhteisen köyden vetämiseksi.

Peruskoululaisista pojista puhuttaessa pinnalle nostetaan usein aggressiivisuus ja käytöshäiriöt. Vasta uutisoitiin koulun arjen väkivaltaisuudesta, kuinka jo pienet alakoululaiset käyttäytyvät väkivaltaisesti toisia oppilaita ja aikuisia kohtaan. Tärkeää onkin huomata häiriökäyttäytymisen taustalla olevat syyt, ei vain häiriökäyttäytyminen, mikä erityisesti poikien kohdalla on usein oire jostain. Haaste onkin siinä, millä tavoin oire saadaan sammutettua ja voitaisiinko asiaan puuttua varhaisemmassa vaiheessa, jo ennen kuin oire on saanut näkyvän muodon? Tässä asiassa pallo on myös kotona, vanhemmilta vaaditaan rohkeutta ottaa perheen huolet puheeksi, pyytää apua ja tehdä yhteistyötä avoimesti lapsen etu etunenässä. Käytökseen liittyvä muutos on usein tahtotila, joka saavutetaan helpommin kannustamalla kuin rankaisemalla sekä jämäkällä tarttumisella, ei asian sivuuttamisella. Joskus pelkkä pojan huomioiminen, kehu, kiitos, hyvä palaute riittää häiriökäytöksen kitkemiseen. Toisinaan tarvitaan massiivisempia tukimuotoja.

Totta on, kuten Teemu mainitsi, että kasvatus- ja ohjaustehtävissä työskentelevistä suurin osa on naisia, valitettavasti. Miehistä otetta ja miehen mallia kaivataan jo päiväkoti-ikäisille pojille ja tytöille. Koulussa sukupuolijakautuma on aika lailla tasan, opettajina työskentelee yhtä paljon naisia kuin miehiäkin, mikä tarjoaa pojille samaistumisen mahdollisuuksia ja tärkeää miehistä mallia. Monen oppilaan päivittäisestä arjesta puuttuu toinen vanhempi, usein isä, minkä vuoksi miesopettajilla on suuri merkitys lapsen arjessa ja miehisen esimerkin antajana. Opettajien ja vanhempien panos ei kuitenkaan aina yksistään riitä oppilaan tukemiseksi, jolloin muiden tahojen osaamista tarvitaan lisätukea tarjoamaan. Usein perheen vuorovaikutuksessa on haasteita, jotka heijastuvat tavalla tai toisella lapsen arkeen koulussa. Perhepalveluiden merkitys perheiden arjen tukemisessa on mielestäni suuri ja jo pienikin väliintulo voi auttaa perhettä kasvatustyössä merkittävästi. Tärkeintä perheiden kanssa työskenneltäessä lasten parhaaksi on aito kohtaaminen, yhteinen tahtotila sekä toivon ylläpitäminen, sillä toivoa on aina.

Sari Ukkola
koulukuraattori, Oulun kaupunki
Sivistys-ja kulttuuripalvelut, oppilashuoltoyksikkö