JAA

OHJAAJALTA: Tunnekasvatus

Vuonna 2020 tunnekasvatus on sanana jo monelle varsin tuttu. Tai ainakin se herättää jonkinlaisen mielikuvan kuulijassaan. Suomalaisessa tutkimuksessa termi on jo käytössä mutta esimerkiksi englanninkielisessä kirjallisuudessa käsitteelle löytyy ainakin neljä käännöstä. Marraskuussa Poikien Talolla kävi Oulun Ammattikorkeakoulusta journalismin opiskelija tekemässä haastattelua liittyen poikien ja nuorten miesten syrjäytymiseen. Haastattelun yhteydessä puhuimme myös tunnekasvatuksesta ja sen merkityksestä syrjäytymisen ehkäisyssä lyhkäisesti. Tämän myötä päätin vielä hieman enemmän perehtyä aiheeseen ja kirjoittaa siitä tämän blogitekstin.

Tarkastellaanpa ensin hieman tarkemmin, mitä sanat tunne ja kasvatus yksittäisinä tarkoittavat. Sanakirjan käännös tunteelle on seuraavan lainen: ”tunne tai emootio on jonkin tuntemuksen, kuten mielihyvän tai mielipahan tietoinen elämys. Tunteet ohjaavat ihmisen toimintaa motiivien, tavoitteiden ja tiedonkäsittelyn ohella”. Kasvatus on määritelty puolestaan näin: ”Kasvatus on vaikuttamista jonkun henkiseen kehitykseen. Kasvatus on tavoitteellista toimintaa, jonka tarkoituksena on muuttaa yksilön ominaisuuksia haluttujen päämäärien mukaisesti. Laajan näkemyksen mukaan kasvatus kattaa kaikki kasvattajan tahalliset ja tahattomat teot, jotka vaikuttavat halutusti yksilön kehittymiseen”. Sanakirjan määritelmässä tunteesta puhutaan tietoisena elämyksenä. Se tuntuu kehossa. Miltä jokin sitten tuntuu, on useiden eri tekijöiden summa. Keskeisin tunnetta määrittävä tekijä on varmasti yksilöllinen temperamenttimme, eli miten ja millä tavoin reagoimme johonkin ärsykkeeseen. Voimme reagoida ärsykkeisiin luontaisen temperamenttimme myötä joko aktiivisesti tai passiivisesti. Tiivistetysti voitaisiin todeta, että tunnekasvatuksen tarkoituksena on opettaa yksilöä tunnistamaan omia, erilaisia tunnetilojaan sekä käsitellä ja ilmaista niitä sopivalla tavalla. Käsittelyyn liittyy tiiviisti tunteiden hallinta sekä tunteiden sanoittaminen. Tunnekasvatuksesta puhuttaessa on tosiaan hyvä huomioida myös termi tunneilmaisu, joka liittyy sekä kasvatukseen että kulttuuriin. Kulttuurimme määrittelee meille tietynlaisen pohjan sille, millaisia tunteita saamme hyväksytysti tuntea sekä ilmaista. Yksilölliset erot tunteiden ilmaisun tavoissa liittyvät tiiviisti erilaisiin kasvatusmalleihin sekä metodeihin.

Tunnekasvatuksen yhteydessä puhutaan tunnetaidoista. Tunnetaitoja ovat muun muassa kyky käsitellä ja ilmaista erilaisia tunteita tilanteeseen sopivalla tavalla, kyky sietää pettymyksiä sekä yksi tärkeimmistä on empatiakyky. Tunnetaitojen opettelu alkaa lapsena ja siinä vanhemmilla on suuri rooli, jotta lapsi oppii ja sisäistää erilaisia tunteiden käsittelytapoja. Lapsi oppii tunnetaitoja muun muassa havainnoimalla vanhempiaan sekä peilaamalla käyttäytymistä toisista ihmisistä. Aikuisen tehtävänä on toimia peilinä lapsen erilaisille tunteille ja näin ollen opettaa, miten erilaisiin tunnetiloihin reagoidaan. On erityisen tärkeää, että vanhempi on sinut omien tunteidensa kanssa. Tämä mahdollistaa lapsen ja aikuisen välittömän kohtaamisen. Tunteiden sanoittamisella vanhempi opettaa lapselle tunteiden tunnistamista. Lapsen tuntiessa pahaa oloa ja itkiessään, vanhempi voi ottaa lapsen syliin ja lohduttaa tätä silittämällä rauhallisesti. Lapselle puhuminen ja kertominen, että kaikki on hyvin, on tärkeää. Näin lapsi oppii säätelemään omaa tunnereaktiotaan. Tämä mahdollistaa myös turvallisuuden kokemisen. Kun lapsi oppii havainnoimaan itsessään tapahtuvia muutoksia ja ymmärtää mistä ne johtuvat, on hänellä turvallinen olla itsensä kanssa. Tunnetaitoja lapsi opettelee myös leikin kautta omien ikätovereiden kanssa.

 

Tunnekasvatus on otettu osaksi arkipäivän oppimista monissa Suomen päiväkodeissa sekä kouluissa. Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa tunnekasvatuksen merkitys korostuu yhä enenevissä määrin. Koulun tehtävä myönteisten tunteiden mahdollistajana sekä itsetunnon vahvistajana on kasvanut. Perinteisten akateemisten taitojen ohella on tärkeää, että oppilas pääsee harjoittelemaan omien tunteiden tunnistamista, vuorovaikutusta sekä toimimista osana kouluyhteisöä. Tunnekasvatus myös liittyy laaja-alaisen oppimisen tavoitteisiin ja sisältöihin muun muassa äidinkielessä, ympäristöopissa, liikunnassa ja uskonnossa. Sillä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia erilaisten taitojen oppimisessa ja edistämisessä sekä kasvua haittaavien tekijöiden vähentämisessä. Koulumaailmassa tunnekasvatuksella on saavutettu pitkäkestoisia vaikutuksia oppilaiden parantuneissa sosioemotionaalisissa taidoissa, positiivisessa elämänasenteessa sekä akateemisissa taidoissa. Päiväkodeissa harjoitellaan arkisten askareiden ohella myös tunnetaitoja erilaisten harjoitteiden avulla. Lapset pääsevät harjoittelemaan tunteiden ilmaisemista esimerkiksi värien avulla. Päiväkirjaan värittäminen päivän lopussa voi ilmaista, onko lapsen päivä ollut keltainen eli iloinen ja aurinkoinen vai onko päivää sävyttänyt tummat värit eli synkkyys tai surullisuus.

 

Tunnekasvatuksen merkitys on noussut myös julkiseen keskusteluun puhuttaessa nuorten pahoinvoinnista ja sen lisääntymisestä yhteiskunnassamme. Mielenterveyden erilaiset ongelmat ovat yhä nuorempien ongelma, puhumattakaan nuorista aikuisista. Syyt ovat moninaisia ja jokaisen kohdalla yksilöllisiä, mutta ajattelen että joitain keskeisiä asioita pystyy varmasti nimeämään. Tehokkuus yhteiskuntamme on vaikuttanut ihmisiin kiireellään. Aikaa aidolle kohtaamiselle on vähemmän. Suorittaminen on noussut monessa asiassa prioriteettinumero yhdeksi. Myös digitalisaatio on ajanut ihmisiä sähköisiin alustoihin, someen ja verkkoon. Kauemmaksi face to face tapahtuvasta vuorovaikutuksesta toistemme kanssa. Pohjimmainen tarve ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Ihminen haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi sekä kohdatuksi omana itsenään, juuri sellaisena kun on. Nuorten kohdalla pahaa oloa voi aiheuttaa myös jonkinlainen vaikeus hyväksyä erilaisuutta. Vaikkakin globaali maailma on tuonut ihmisiä lähemmäksi toisiaan, tuntuu välillä siltä, että emme silti pysty hyväksymään riittävissä määrin erilaisuutta. Nuorilla on paljon paineita siitä, miltä he näyttävät ja miten heidän kuuluisi toimia ja käyttäytyä. Osa jää ulkopuolelle porukasta, ollessaan joltain osin massasta poikkeava. Outo ajatus sinänsä, että meidän kaikkien tulisi olla samanlaisia, toimia, taikka pukeutua saman lailla. Tunnetaitojen opettamisessa olisi tärkeää huomioida myös erilaisuuden kunnioittaminen. Sen, että joku toinen on ulkonäöltään tai vaikkapa puhetavaltaan erilainen, kun minä, ei tarvitse aiheuttaa minussa pelko –tai hyökkäysreaktiota. Vaan voisikin olla, että erilaisen ihmisen synnyttämä reaktio minussa onkin positiivinen ja kiinnostunut.

Suomalaisen kulttuurimme ongelmana on pitkään ollut tunteiden tukahduttaminen ja vaikeus puhua asioista. Uskon kuitenkin, että tämä asia on kehittymässä parempaan suuntaan. Tästä puhutaan nykyään paljon enemmän ja ongelma on tiedostettu. Niinpä sille voidaan myös tehdä jotain. Miehetkin ovat alkaneet puhua enemmän tunteista ja se on paljon hyväksyttävämpää kuin esimerkiksi neljä-viisikymmentä vuotta sitten. Termit ylisukupolvisuus, taakkasiirtymä ja tunneperimä ovat tulleet osaksi yleistä keskustelua. Voimme ymmärtää nykyään tiedon lisääntymisen myötä käyttäytymiseemme vaikuttavia, monien sukupolvien takaisia asioita. Tämä helpottaa niiden työstämistä. On hienoa huomata, että perinteiset rakenteet opetuksessa ja kasvatuksessa ovat menneet isoja harppauksia eteenpäin. Tämä mahdollistaa laajassa kuvassa myös kansanterveytemme kehittymisen parempaan suuntaan.

Joonas Koskela
Poikien Talon ohjaaja

← Takaisin